Liikkuminen
Liikunnalla ja liikkumisella on tutkitusti lukuisia hyviä vaikutuksia fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Säännöllisellä kohtuutehoisella liikunnalla on todettu olevan edullisia vaikutuksia myös useiden sairauksien ehkäisyssä. Merkittäviä terveysvaikutuksia saadaan aikaan säännöllisellä reippaalla liikunnalla, arkiliikunnalla ja muulla fyysisellä aktiivisuudella sekä perinteisellä kuntoliikunnalla. Arki- ja hyötyliikuntaa voit toteuttaa pieninä palasina niin vapaa-ajalla kuin töissäkin.
Mielialasi kohenee.
Ajatuksesi terävöityvät.
Stressin tunteesi kevenee.
Nukut paremmin.
Liikkumisen suositukset
UKK Instituutti on luonut terveysliikuntasuositukset, jotka ohjaavat oikeanlaiseen liikuntaan ja riittävällä määrällä.
Uudistunut suositus huomioi entistä paremmin kevyen liikuskelun, paikallaanolon tauottamisen ja riittävän unen merkityksen. Tutkimusnäyttö on osoittanut, että myös kevyemmällä liikuskelulla on terveyshyötyjä erityisesti vähän liikkuville. Kevytkin liikuskelu voi alentaa muun muassa verensokeri- ja rasva-arvoja. Lisäksi se vilkastuttaa verenkiertoa sekä vetreyttää lihaksia ja niveliä. Liikuskelua ja paikallaanolon tauottamista tulee tehdä joka päivä – mitä useammin, sen parempi.
Instituutin sivuilta löytyy suositukset myös lasten ja ikäihmisten liikkumiseen.
Myös uni on tärkeää hyvinvoinnille
Uutta liikkumisen suosituksessa on myös unen mukaan ottaminen liikkumisen rinnalle. Riittävällä unella ja liikkumisella on yhdessä merkittäviä terveysvaikutuksia, ja unen vaikutus palautumisessa on suuri. Päivitetty liikkumisen suositus huomioi entistä vahvemmin hyvinvoinnin kokonaisuuden.