Siirry sisältöön

Vanhustenviikko Juupajoella 2023

Tämän vuoden Vanhustenviikon 1.-8.10.2023 teemana on Tehdään iästä numero. Teemalla halutaan nostaa iäkkäät esille, tuoda heidän oma äänensä kuuluviin ja vahvistaa sitä. Vanhustyön keskusliiton käynnistämät Vanhustenviikko ja -päivä ovat maassamme pisimpään juhlittuja valtakunnallisia teematapahtumia.

Vanhat ja ikääntyvät ihmiset ovat oman elämänsä toimijoita ja merkittävä yhteiskunnan voimavara. Heidän osallisuutensa ja kuulemisensa pitäisi olla itsestäänselvyys eri yhteiskunnan sektoreilla.

Ihmiset ikääntyvät eri tavalla ja eri tahtia. Tämä moninaisuus tulisi huomioida muun muassa palveluja, tapahtumia ja kyselyjä suunniteltaessa ja toteuttaessa. Kaikkia yli 65-vuotiaita ei voi niputtaa yhdeksi massaksi, jolla on samanlaiset tarpeet ja toiveet.

Iäkkäiden ihmisten ulkopuolelle ja huomiotta jättämistä sekä suoranaista ikäsyrjintää löytyy yhteiskunnastamme ja sitä on kitkettävä pois. Yksi ikäsyrjinnän konkreettinen esimerkki ovat kyselyt, joista iäkkäimmät saatetaan rajata kokonaan pois tai niputtaa yhdeksi isoksi ryhmäksi.


Juupajoen tapahtumat syksyllä 2023

Juupajoella Vanhusten viikon teemaan liittyvät tapahtumat on ripoteltu yhtä viikkoa pidemmälle aikavälille. Tapahtumista tiedotetaan eri tavoin, esimerkiksi paikallislehdessä, julisteilla kunnanviraston ikkunassa (Koskitie 50) ja kunnankirjastolla (Kirkkotie 1), kunnan verkkosivuilla www.juupajoki.fi sekä kunnan some-kanavilla Facebookissa ja Instagramissa.

Liikuntaa

Ensimmäisenä starttaa uusi Ikääntyneiden liikkuvuus-, voima – ja tasapainoharjoittelu maanantaisin klo 16-16.45 koulukeskuksen liikuntahallilla. Toiminta alkaa 2.10. 2023 ja jatkuu koko syyskauden lukuun ottamatta koululaisten lomaviikkoja (viikot 42 ja 51-52).

Ikääntyneiden jumppa on maksutonta, Juupajoen kunnan liikuntapalveluiden järjestämää toimintaa, eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Ilmoittautuminen tapahtuu paikan päällä suoraan ohjaajalle. Tunti sisältää lämmittelyn ja vaihdellen kehon liikkuvuus, voima, – ja tasapainoharjoittelua. Loppuun lempeät venyttelyt. Tunti on rauhallinen ja rakennetaan ryhmän näköiseksi. Rohkeasti mukaan!

Ohjaajana Personal Trainer, Pauliina Kiviö. Lisätietoja vapaa-aikakoordinaattori Moona Rädyltä, p. 040-774 6443.

Digitukea

Pirkanmaan hyvinvointialue eli Pirha järjestää alueen kuntiin jalkautuvan kiertueen, jossa pirkanmaalaiset pääsevät tutustumaan tarjolla oleviin sähköisiin palveluihin. Tapahtumapisteillä saat henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa palveluiden käyttöön ja vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin.

Juupajoella kiertue pysähtyy maanantaina 13.11. klo 12–15 Nummelassa (Koskitie 35). Tilaisuuteen ovat kaikki tervetulleita iästä riippumatta, ennakkoilmoittautumista ei vaadita. Lisätietoa tapahtumasta antaa hyvinvointijohtaja Anne Tuovila, p. 050-591 5456.

Liikenneturvallisuutta

Ikäautoilijan kuntokurssin tavoitteena on lisätä kuljettajien itsetuntemusta. Kurssilla käsitellään iäkkäille tyypillisiä vaaratilanteita ja ikääntymisen vaikutuksia autolla ajoon. Kuljettajille annetaan myös selviytymisvinkkejä, joiden avulla he voivat helpottaa ajoaan.

Kurssi on tarkoitettu 65 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille kuljettajille, jotka haluavat kerrata tietojaan ja taitojaan.  Kurssin vetää Liikenneturvan kouluttaja.

Juupajoella kurssi järjestetään Vapaa-aikatalolla kahtena tiistaina 14.11. ja 28.11. klo 12–15. Kurssiin kuuluu molemmat kerrat.

Kunta tarjoaa maksuttoman kurssin lisäksi kurssilaisille pullakahvit. Ilmoittautuminen 31.10.2023 mennessä Anne Tuovilalle, p. 050-591 5456, anne.tuovila@juupajoki.fi tai kirjastolle/kunnanvirastolle.

Kulttuuria

Kunta järjestää torstaina 16.11. klo 12–15 bussiretken Serlachius-museo Gustafiin seniorikahveille. Museossa pääsee oppaan kanssa tutustumaan mm. vanhan ajan apteekkitoimintaan.

Retkellä nautitaan myös maittavat kahvit. retki on maksuton juupajokelaisille ikäihmisille.

Ilmoittautuminen 31.10.2023 mennessä Anne Tuovilalle, p. 050-591 5456, anne.tuovila@juupajoki.fi tai kirjastolle/kunnanvirastolle.