Mistä suljet vedentulon
Tonttivesijohto ja tonttisulku
Vesihuoltolaitoksen verkostoon liitetyn kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistön vesilaitteistosta liittämiskohtaan saakka. Tonttivesijohto on vesilaitoksen runkovesijohdon ja vesimittarin välinen johto, jonka liitoskohta on runkovesijohdossa.
Jokaisella kiinteistöllä tulee olla toimiva tonttisulkuventtiili. Kiinteistön omistajan tulee olla selvillä tonttisulun sijainnista esimerkiksi mahdollisten vuotojen varalta. Tonttisulku ja sen toimivuus on kiinteistönomistajan vastuulla. Mikäli venttiili ei ole toimintakuntoinen tai sitä ei löydy, tulee kiinteistön omistajan kustannuksellaan sellainen rakentaa tontilleen.
Kiinteistöjen omistajia pyydetään tarkastamaan vesijohdon tonttisulun paikka ja merkitsemään se maastoon. On suositeltavaa, että käyt vähintään kerran vuodessa testaamassa tonttisulun toimivuuden. Tonttisulku voi jumiutua, jos se on pitkään käyttämättä.
Vesimittarin sulkuventtiili
Vesimittarin molemmin puolin tulisi olla sulkuventtiili. Kokeile toimiiko sulku, ja laita se kiinni. Laske hanasta kylmää vettä ja odota kunnes veden tulo loppuu. Jos veden tulo ei lopu, sulkuventtiili on rikki.
Kun lähdet kiinteistöltä pidemmäksi aikaa, on erittäin suositeltavaa, että käyt sulkemassa vesimittarin sulkuventtiilit.