Juupajoen kunnanhallituksen päätökset 16.6.2025

Juupajoen uusi kunnanhallitus kokoontui ensimmäistä kertaa maanantaina 16.6.2025 ja päätti kokouksessaan muun muassa seuraavia asioita:
- Päätettiin tasopalkkajärjestelmään siirtymiseen liittyvistä asioista. Kunnissa KVTES-sopimukseen kuuluvilla aloilla palkkausjärjestelmä muuttuu perustaltaan ja rakenteiltaan oleellisesti, palkkoihin uudistus ei suoraan vaikuta.
- Hyväksyttiin sopimus Tampereen kaupungin ja muiden työllisuusalueen kuntien kesken työllisyys- ja elinvoimatehtävien yhteensovittamisesta, sopimus koskee kaikkia kuntia mutta Juupajoen kunnan kohdalla merkitys on vähäinen.
- Merkittiin tiedoksi talousarvion toteutuminen 1.1.-30.4.2025. Toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti.
- Valittiin sähkön toimittajaksi vuosille 2026-2029 Koillis-Satakunnan Sähkö Oy.
- Myönnettiin täyttöluvat toimille varhaiskasvatukseen ja hallintoon.
- Nimettiin nuorisovaltuustoon kaudeksi 2025-2027 kaikki nuorisovaltuustoon hakeneet.
- Kunnanhallitus käytti äänin 3 – 4 otto-oikeutta kunnanjohtajan päätökseen Pride-liputtamisesta kuntalaisaloitteen mukaisesti. Uudeksi kunnanhallituksen päätökseksi tuli, että kunta tarjoaa mahdollisuuden liputtaa sateenkaarilipulla kunnanvirastolla 25.6.2025.
Näiden lisäksi kunnanhallitus nimesi edustajia useisiin konserniyhtiöiden hallituksiin, toimielimiin ja muihin kokoonpanoihin.
Kunnanhallituksen kokousten esityslistat ja pöytäkirjat löydät kunnan verkkosivuilta tästä linkistä