Siirry sisältöön

Talvikauden 2025-2026 liikuntahallivuorot ovat haettavissa 16.6.-8.7.2025

kuvassa lähikuva salibandymailoista ja pallosta.

Juupajoen koulukeskuksen yhteydessä (liikuntahallin osoite on Koulutie 1, 35500 Korkeakoski) sijaitsevalla liikuntahallilla pääsee harrastamaan monipuolisesti eri palloilulajeja ja ryhmäliikuntaa. Liikuntahallilla toimivat alueen liikuntaseurat ja tilat ovat vuokrattavissa myös yksityisten kuntalaisten tarpeisiin. Päiväaikaan liikuntahalli on pääsääntöisesti koulun käytössä.

Juupajoen kunta ei peri liikuntahallin salin käytöstä maksua alueen yhdistyksiltä, seuroilta eikä järjestöiltä. Yritykset ja yksityiset käyttäjät maksavat käytöstään 13 euron tuntivuokraa, joka laskutetaan puolivuosittain. Käyttövuokran voi maksaa myös liikuntaseteleillä. Halutessasi käyttää työnantajan tarjoamia liikuntaetuuksia tilavuokran maksamiseen, olethan yhteydessä vapaa-aikakoordinaattori Moona Rätyyn.

Juupajoen koulukeskuksella sijaitsevalle liikuntahallille sekä Kopsamon pienten lasten koulun liikuntasaliin on mahdollista hakea talvikauden ajaksi viikoittaista vakiovuoroa kesken kaudenkin. Tiloja on mahdollista vuokrata myös satunnaisesti esimerkiksi lasten syntymäpäiväjuhlien järjestämiseen. Vapaita aikoja voi kysellä vapaa-​aikakoordinaattorilta.

Lisätietoja ja varaukset