Siirry sisältöön

Kunnan kesätyöpaikkojen haku 2025 on päättynyt

Julkaistu 21.3.2025

Juupajoen kunnan kesätyöpaikkoja haki vuonna 2025 yhteensä 31 nuorta. Kunta pystyy työllistämään vain noin parikymmentä kesätyöntekijää, joten valitettavasti ihan jokaiselle hakijalle ei kunnalla tänä vuonna ole tarjota kesätyömahdollisuutta.

Kesätyö on useimmille nuorille ensimmäinen työpaikka, josta saa palkkaa. Samalla nuoret pääsevät tutustumaan kunnan tehtäviin ja työntekijöihin työntekijän roolissa. Nuoret perehdytetään ennen työsuhteen alkua liittyen yleisiin työntekijän oikeuksiin ja velvollisuuksiin ja työpaikkakohtaisiin käytäntöihin. Kesätyöläisiä näkyy tulevana kesänä mm. päiväkodilla, ulkoalueiden hoidossa, kesäleireillä ja kirjastossa.

Kaikkiin hakemuksensa laittaneisiin tullaan olemaan yhteydessä viikon 12/2025 aikana joko sähköpostilla tai viestillä.

Lisätiedot