Itsenäisyyspäivänä 6.12.2024 Juupajoen juhlatilaisuudessa pidetyt puheet
Itsenäisyyspäivän juhlassa Juupajoella 6.12.2024 juhlapuheen piti Hyytiälän metsäaseman johtaja Juho Aalto. Tilaisuuden tervehdyspuheen piti Juupajoen nuorisovaltuuston puheenjohtaja Tuomas Suoranta.
Juho Aalto, Hyytiälän metsäaseman johtaja
Suomen metsistä ja metsänkäytöstä kerrotaan kahta tarinaa.
Toisessa niistä metsätaloutemme näyttäytyy luonnonvarojen käytön loistavana menestystarinana. Sinnikkään ja osaavan metsänhoidon tuloksena Suomen metsien puuvaranto on lisääntynyt puolestatoista miljardista kuutiometristä yli kahteen ja puoleen miljardiin kuutiometriin samalla, kun hakkuumääriä on voitu merkittävästi nostaa. Metsäteollisuus muodostaa selvästi yli 10 % maamme viennistä; metsäteollisuus työllistää suoraan noin 40000 henkeä, ja epäsuorasti vielä yli toisen mokoman. Metsänkäyttöön liittyvät työt sekä liki 600000:lle metsänomistajalle tarjoutuvat puukauppatulot tarkoittavat toimeentuloa tai leivänlisää merkittävälle osalle suomalaisista. Korostunein metsätalouden merkitys on harvaanasutussa osassa Suomea, siellä missä muu taloudellinen toimeliaisuus on vähäisempää. Tässä tarinassa suomalainen metsätalous esiintyy luonnonvarojen kestävän käytön esikuvana.
Toisessa tarinassa esittäytyy metsätalouden nurja puoli. Metsätalous on tummentanut sisävedet ja johtanut osaltaan Itämeren nykyiseen heikkoon tilaan. Pienvesistä merkittävä osa on muuttunut ihmistöin kaivetuiksi uomiksi. Koko maassa avosuot ovat huvenneet merkittävästi. Liki miljoona hehtaaria ohutturpeisia soita on hävinnyt ja muuttunut kangasmaaksi. Lisäksi vajaalta viideltä miljoonalta hehtaarilta ojitettuja soita turvekerroksen hiilivarastoa ollaan parhaillaan hengittämässä ilmakehään ilmastoa lämmittämään. Noin joka kymmenes metsien eliölajeista on uhanalainen ja toinen mokoma silmälläpidettäviä. Intensiivinen metsätalous on johtanut siihen, että lahopuujatkumo on katkennut, metsien ikärakenne sekä ulkoasu ovat ajautuneet etäälle luonnontilasta, ja metsätalouden muokkaamat puulajisuhteet ovat johtaneet metsien yksipuolistumiseen. Kaiken tämän seurauksena yleisimmät luontotyyppimme ovat kaikkea muuta kuin monimuotoisessa ja elinvoimaisessa tilassa, ja sitä paitsi runsastuneet hakkuut ovat johtaneet siihen, että enin osa metsiemme luontaisesta hiilinielusta on toistaiseksi menetetty. Tässä tarinassa metsänkäyttö on räikeässä ristiriidassa ilmasto-, monimuotoisuus- ja vesiensuojelutavoitteiden kanssa.
Molemmat tarinat ovat tosia, tai ainakin niiden taustalla oleva tietopohja on enimmältä osaltaan pitävä. Ensi näkemältä näyttää, että tarinoiden välillä on ristiriitaisuuksia. Tässä on enimmäkseen kyse näkökulman luomasta harhasta.
Voidaan aivan perustellusti väittää, että suomalainen sovellus metsätaloudesta on luonnonvarojen kestävän käytön menestystarina, ja samalla todeta, että suomalaistyyppinen intensiivinen metsätalous aiheuttaa vesistö-, monimuotoisuus- sekä ilmastohaittoja tavoilla, jotka todella haastavat metsien talouskäyttöä.
Kumpaakaan tarinaa ei saa nitistettyä olemattomiin kiistämällä; kumpikaan tarina yksinään ei tee todellisuudelle oikeutta. Tutkijataustaisen näkökulmasta turhauttavinta on seurata, miten yksioikoisesti tarinaleirit tarinoihinsa sitoutuvat. Tämä on metsäkeskustelun nykytilan ydin, ydin jossa ollaan jumissa niin kauan kuin enemmistö pitää silmänsä auki vain jommallekummalle valitsemalleen tarinalle.
Selvitetäänpä tässä yksi sitkeä harhaluulo, johon metsäasiantuntijat yhteisen kansan parissa törmäävät aivan liian usein. Harhaluulo menee lyhykäisyydessään näin: Mikäli metsää ei hoideta, se kuolee ja lahoaa pois.
Väite on metsien ekologian perustietojen valossa niin räikeästi väärin, että yleisessä katsannossa väitettä on pidettävä kertakaikkisena harhaanjohtamisena. Rajatummin tarkasteltuna, jos fokusoi katseensa vain raaka-ainetuotannon tavoitteiden mukaisesti intensiivisesti hoidettuihin metsiin, on väitteessä totuuden siemen, joka sekin pysyy hengissä vain tietyin, tiukasti määritellyin erikoisehdoin. Laveasti maisematasolla ja pitkällä aikajänteellä tarkastellen metsä pärjää kaikkein parhaiten, siis kukoistaa ja säilyttää elinvoimansa otollisimmin vailla mitään ihmisen puuttumista.
Myös se paljon puhuttu hiilinielu säilyisi maisematasolla suurimmillaan ilman mitään ihmistoimia nykyhetkestä eteenpäin useita vuosikymmeniä. Pitkällä aikavälillä, siis lähestyttäessä vuosisataista aikajännettä, hiipuu hiilinielu tietysti ilman ihmisen puuttumista, mutta vastaavasti hiilivarasto on suurimmillaan juuri silloin, kun ihminen ei ole päässyt pitkiin aikoihin vaikuttamaan luonnolliseen hiilenkiertoon.
Ilman ihmistä metsä kuolee ja lahoaa -väitteen perusta on siinä, että ihmisellä on taipumus etsiä toiminnalleen ja tarpeilleen hyveellisiä perusteluita. Perusteluilla voidaan päästä eroon moraalisesta vastuutilanteesta, joka muuten lankeaisi kontollemme.
Tässä tapauksessa ketju menee näin: Varsinainen perustelu sille, että metsänhoidon toimin puutumme luonnollisiin tapahtumaketjuihin, on se, että tahdomme metsän tuottavan raaka-ainetta, siis taloudellista hyötyä. Pitäisin parempana, että rohkeasti tunnustettaisiin tämä varsinainen vaikutin, siis taloudelliset hyödyt. Rohkean tunnustamisen sivuvaikutus on se, että kun panemme syrjään hyveellisen perustelun – muuten metsä kuolee ja lahoaa – lankeaa päällemme ankara moraalinen taakka. Koska metsä tulisi paremmin toimeen ilman puuttumistamme sen olemiseen, niin olemme talouskäyttöinemme vastuussa kaikista niistä haittapuolista, mitä metsänkäytöstä seuraa. Vastuunalaiseksi joutuminen on moraalinen dilemma, ja ymmärrän hyvin, että siitä tahdotaan pyristellä eroon, vaikka sitten tekaisemalla hyveellisiä perusteluita toiminnallemme, tai sulkemalla silmä toisen leirin tarinoilta.
Vastuu, vastuullisuus ja vastuunkanto ovat hyvin suomalaisia arvoja.
Vastuu merkitsee käsitteenä velvollisuutta, joka henkilölle aiheutuu hänen tekemisensä tai tekemättä jättämisensä vuoksi.
Vastuullisuus tarkoittaa, että yritys tai muu toimija huomioi toimintansa taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset vaikutukset.
Vastuunkanto viittaa velvollisuudentuntoon, siihen että tunnistaa vastuunsa ja huolehtii velvollisuuksiensa täyttämisestä.
Suomalainen yhteiskunta, yhtä hyvin kuin koko ihmiskunta, seisoo tänään sen haasteen edessä, että ihmistoiminta ja sen ympäristö- ja ilmastovaikutukset ylittävät sen kantokyvyn, joka tällä rajallisella pallolla on. Voidaan yrittää unohtaa tämä, voidaan luistella identiteettisuojan taakse, voidaan koettaa vierittää vastuu muuanne, mutta se ei tee olemattomaksi sitä, että pohjimmiltaan ympäristön kantokyky asettaa reunat kestävälle ja vastuulliselle toiminnalle, siis myös kaikelle luonnonvarojen hyödyntämiselle.
Tältä pohjalta suomalaisten on myös muodostettava kantansa luonnon puolustamiseen. Suomalaisilla on kunniakas historia siinä, miten yhtenäisenä joukkona on niin rauhan kuin sodan aikana asetuttu puolustamaan sellaisia asioita, jotka on puolustamisen arvoisiksi koettu. Suomalainen luonto, Suomen luonnonolot ja myös ilmasto ovat taatusti meille sellainen asia, jota yhdessä puolustaa. Ei niitä ainakaan kukaan muu yhtä mielellään puolusta kuin suomalaiset.
Meitä näyttää vaivaavan tässä näköalattomuus. Emme kykene näkemään sellaista yhteisesti mielekästä tulevaisuuden tavoitetta, jonka eteen ponnistella. Ei näköalattomuus ole toki ihme nykytilanteessa, jossa sota ja muu ihmisyhteisöjen toiminnan nurja puoli on tullut kovin liki, samalla kun kansainvälinen sopiminen niin ympäristön- ja ilmastonsuojelun kuin minkä hyvänsä asian saralla tuntuu alati haastavammalta. Silti, tai oikeastaan juuri sen vuoksi meidän tulisi nostaa katseemme näkemään tavoittelemisen arvoisia tulevaisuuksia. Kaiken synkän keskellä on muuten vaikea edetä kompastumatta vieläkin syvempään alhoon.
Tämän vuosituhannen haasteen metsäalalle voisi muotoilla niin, että meidän on onnistuttava säilyttämään metsäluonnonvaran hyödyntäminen kannattavana tavoilla, jotka kääntävät luonnon monimuotoisuuden ja vesistöjen tilan toipuvalle uralle sekä sopivat yhteen kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden kanssa.
Osaamisen puolesta suomalaisilla onkin varaa rintaa röyhistää: Metsäntutkimuksemme on maailmanlaajuisessa katsannossa eturivissä, metsäalan koulutustarjonta monipuolista, ja metsätietoa muutenkin kattavasti tarjolla. Metsävarojen inventoinnissa yksikään toinen kansakunta maailmassa ei ole edellämme. Asiantuntijaorganisaatio Tapion johdolla ylläpidetyt metsänhoidon suositukset ovat ensiluokkainen väline parhaan osaamisen jalkauttamiseen kautta koko metsäkentän. Näihin metsänhoidon suosituksiin kannattaisi jokaisen metsistä kiinnostuneen huolella perehtyä.
Metsäalan etevimpien osaajien ja toimijoiden taso on otettava verrokiksi, siis katsottava sitä vastuullisuuden ja osaamisen tasoa, miten etevin kolmannes metsäasiantuntijoista ja muista metsäalalla työskentelevistä, mikseipä myös metsänomistajista nykyisellään metsänkäytön menetelmiä soveltaa. Kun kaikki toimijat ovat kirineet toimintansa käytännöllisen toteutuksen sinne vastuullisimman kolmanneksen tasolle, ei enää tapahdu vahingonomaisia raakkupuron yliajoja, eikä semminkään pienempiä ja arkisempia vastuuttomia lipsahduksia.
Metsäalan yhteinen vastuunkanto vaatii ympäristötoimien reilua taakanjakoa, johon sitoutuvat ja panostavat kaikki, siis ainakin metsäteollisuus, metsänomistajat, metsäteollisuustuotteiden ostajat, veronmaksajat, ja jonkinlaisen luonnonarvokaupan kautta toivottavasti kaikki ympäristöä kuormittavat teollisuuden ja tuotannon alat. Vastuullisuus tarkoittaa juuri tätä: siinä kukin osapuoli osoittaa tahtoa kantaa vastuunsa sellaisessa mitassa, kuin se luonnostaan lankeaa, eikä yritä vierittää vastuutaan muuanne.
Kaikkien realististen ehdotusten mukaan metsäluonnonvaran käyttö voidaan asettaa kestäviin raameihin tavoilla, jotka eivät tarkoita metsätalouden loppua maassamme; päinvastoin se voi tarkoittaa ylisukupolvisesti ja kokonaisvaltaisesti kestävän metsätalouden alkua. Valtava on vielä sekin puupino, joka metsistämme irtoaa, vaikka ilmasto- ja luontotavoitteiden suhteen otettaisiin muutama määrätietoinen askel eteenpäin.
Päätetään puhe vähän vähemmän metsäisiin ajatuksiin. Tänä vuonna talouden Nobel-palkinto ojennettiin tutkijoille Acemoğlu, Johnson ja Robinson heidän tutkimustyöstään, joka auttaa ymmärtämään, miksi toiset maat menestyvät, toiset köyhtyvät. Heidän mukaansa demokratialtaan vahva yhteiskunta on kukoistavalle taloudelle suotuisin kasvualusta. Palkitsemisen jälkeen kolmikon työtä on analysoitu toteamalla, että vahvassa demokratiassa taloudelle suotuisia piirteitä ovat sivistys ja kulttuuri, ymmärrys luonnosta, solidaarisuus, korruption vähäisyys, luottamus viranomaisiin ja verottajaan, sekä oikeus omistamiseen.
Meillä on Suomessa kaikki nämä piirteet olemassa vahvoina, mutta ei pidä luulla, että ne ovat itsestäänselvyyksiä. Päinvastoin, jokainen kansalainen voi omalla toiminnallaan olla rakentamassa – tai rapauttamassa – kutakin näistä demokratian tukipilareista. Suomalainen yhteiskunta on kansalaisten yhteiskunta, hyvin kouriintuntuvalla tavalla, jossa jokaisen panosta kaivataan paremman huomenen rakentamisessa. Uskon, että suomalaiset myös tuntevat yhteistä puolustamisen halua juuri sellaisessa yhteiskunnassa, jossa mahdollisimman moni voi tuntea omistajuutta yhteiskuntaa kohtaan.
Toivotan kaikille reipasta mieltä suomalaisen yhteiskunnan tukemisen työssä, ja näillä sanoilla toivotan samalla kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!
Tuomas Suoranta, Juupajoen nuorisovaltuuston puheenjohtaja
Hyvät Juupajoen Itsenäisyyspäiväjuhlan Juhlavieraat. Minun nimeni on Tuomas Suoranta. Minua pyydettiin Juupajoen Nuorisovaltuuston edustajana pitämään itsenäisyyspäivän puhe tässä juhlatilaisuudessa.
Haluan aloittaa puheeni kunnioittamalla sitä ikäpolvea, joka on meille mahdollistanut elämän Maailman onnellisimmassa maassa. Nöyrin kiitos siis heille itsenäisyydestämme.
Itsenäisyyspäivä on hetki, jolloin voimme pysähtyä ja muistaa niitä, jotka ovat taistelleet ja tehneet uhrauksia maamme puolesta. Nyt me voimme elää vapaassa ja itsenäisessä Suomessa. Itsenäisyys on saavutettu kovalla työllä ja yhteisellä ponnistuksella. Tätä emme saa unohtaa. Meidän tehtävämme on vaalia tätä perintöä ja rakentaa yhdessä parempaa tulevaisuutta.
Suomalainen kulttuuri muodostuu yhteenkuuluvuuden tunteesta, yhteisöllisyydestä, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Nämä ovat arvoja, jotka ovat olleet ja ovat edelleen Suomen menestyksen kulmakiviä. Nämä arvot ovat muovautuneet nykyiseen muotoonsa Suomalaisten kovasta tahdosta ja asenteesta, joita kuvaavat ehkä parhaiten sanat sisu, periksiantamattomuus ja rohkeus ja ne ovat nyt osa kielellistä kulttuuriperintöämme. Ne ovat meitä suomalaisia kuvaavia teon sanoja, joille ei aina löydy muilla kielillä vastinetta. Nämä sanat muodostavat maailmalla kuvan Suomalaisuudesta ja luovat Suomalaisien ihmisten välille vahvan siteen yhteenkuuluvuudesta silloin kun jossain mainitaan Sisu, Suomi tai Suomalaisuus.
Itse kilpa-ammuntaa harrastavana koe suurta ylpeyttä edustaessani maatani liehuva Suomenlippu ja kansanvälinen maatunnus FIN selässäni. Tunnen kuuluvani harvojen ja valittujen joukkoon. Olen etuoikeutettu. Olen Suomalainen.
Tänään meidän on myös hyvä hetki katsoa tulevaisuuteen. Millaisen Suomen haluamme jättää tuleville sukupolville? Meillä on vastuu huolehtia edellä mainituista arvoista, ympäristöstä, edistää koulutusta ja hyvinvointia sekä tukea toisiamme. Yhdessä voimme kohdata tulevaisuuden haasteet ja luoda entistä vahvemman ja yhtenäisemmän Suomen.
Kiitos kaikille, jotka olette mukana juhlistamassa tätä tärkeää päivää tänään täällä Suomelassa. Toivotan teille kaikille hyvää itsenäisyyspäivää!