Koulumuistoja Juupajoelta
Tällä kertaa julkaisemme blogissa koulumuistoja Juupajoelta. Osana Juupajoen kunnan 110-juhlavuotta Sirkka-Liisa Oikari on kerännyt juupajokelaisten koulumuistoja pääosin 1940- ja 1950 -luvuilta, mukana myös hieman tuoreempiakin muistoja.
Tällainen koulumuistojen tallentaminen ja dokumentointi on tärkeää aineettoman kulttuuriperinnön vaalimisessa ja siirtämisessä tuleville sukupolville. Tallennettujen muistojen avulla voidaan välittää nykylapsille nimenomaan paikallista tietoa entisajan elämästä ja koulujen arjesta.
Juupajoella on enimmillään ollut toiminnassa peräti kahdeksan eri koulua. Keväällä 2023 järjestettiin nykyisille yläkoulun oppilaille kiertoajelu, jonka aikana tutustuttiin osaan näistä entisistä koulurakennuksista. Kiertoajelulla nykynuoret kuulivat poimintoja tässä esitetyistä koulumuistoista. Lisäksi koulumuistoja kuultiin kesällä Juupajoki-päivässä muistelijoiden itsensä suusta.
Muistoja Mellin koululta Salokunnasta
Lauri Uusi-Rauvan opettaja oli Herman Erkkilä ja Lauri muistelee, että kuri oli kova. Hieman Erkkilän ote opetukseen alkoi herpaantua eläkevuosien kynnyksellä, inhimillistä sekin. Parin kilometrin koulumatkan Lauri kulki kävellen tai hiihtäen ajan tavan mukaan.
Toivo Hoivala muistelee kirjassa Muistoja muurahaistenpolun varrelta (toim. Maritta Jokiniemi-Talvisto): He muutamat pojannulikat saivat päähänsä sanoa opettajalle, että päähän koskee. Käsityöt eivät huvittaneet. Hyväsydäminen opettaja käski heidät kotiin, mutta jäi katsomaan ikkunasta heidän menoaan. Pojat pysähtyivätkin Suivalanmäessä heittelemään kiviä järveen. Opettaja totesi poikaressukoiden yllättävän tervehtymisen ja käski yhtä tytöistä hakemaan pyörällä pojat takaisin kouluun. Kovat nuhteet ja arestiahan siitä seurasi.
Toivo teki koulumatkojaan joskus luistimillakin vaihtelun vuoksi. Luistimet olivat puusta itse tehtyjä, teräosat olivat pokasahanteristä. Myöhemmin Toivolla oli ns. patakoukkuluistimet. Hiihtäen matkat kuitenkin useimmiten sujuivat, Mellinselän yli pyyhkäistiin välillä kilpaillen sen ajan mestarihiihtäjiä matkien.
Evakkopoika Martti Uosukaisen mieleen on jäänyt opettajalta päässyt varsin ajattelematon tokaisu ”olisitte pysyneet siellä Karjalassa, mitä tänne tulitte”. Martti ei saanut mitään apua tai ymmärrystä lukihäiriöönsä, tuohon aikaan mitään tukiopetusta ei ollut. Joka kesä hän sai lukea äidinkielen ehtoja, jotta pääsi jatkamaan seuraavalle luokalle.
Vilho Äikkään, toisen karjalaispojan mieleen on jäänyt Mellin koulun viettävä piha, jossa ei ollut helppoa pelata pallopelejä. Opettajien ”hiiltymiset” ovat jääneet hänen mieleensä, sellaiset jutut jää. Vilho joutui olemaan pois koulusta anemian takia ja hän joutui olemaan pitkät ajat sairaalassakin ennenkuin syy löydettiin.
Muistoja Kirkonkylän koululta Kopsamolta
Anneli Äikkäällä on muistoja sekä oppilaana olosta 50-luvulta että työntekijävuosiltaan Kopsamon koululta, jota hän kävi identtisen kaksoissisarensa Annikin kanssa kävellen Kytökorven risteyksestä. Muitakin lapsia kertyi paljon tuon puolentoista kilometrin koulumatkalla joukkoon.
Alakoulun opettajalla oli mieleenpainuva nimi; Laimi Liisa Elisabet Aitolahti. Yläkoulun opettaja puolestaan oli Matti Kallinen, joka oli varsinainen järjestyksen mies, vihkotehtävät oli oltava oikein ja väärin tehtyjä sivuja revittiin pois. Vastattaessa noustiin seisomaan, kuten kaikissa kouluissa siihen aikaan, ja pitkälle vielä 70-luvulle ja osin 80-luvullekin asti. Anneli muistelee, että Kallinen tunnisti Annelin syvemmistä hymykuopista, kaksoset olivat näet aivan samannäköiset.
Hiihto oli suosikkiliikunta noihin aikoihin. Anneli muistaa, että koko koulu hiihti Koppelojärvelle tutustumaan koulujen välisten hiihtokilpailujen latuihin – ja sitten takaisin! Tulipa siinä ladulle mittaa. Anneli kertoi vielä olleensa hitaanlainen hiihtäjä, mutta perässä oli sinniteltävä.
Kirkonkylän koulussa oli jo tuohon aikaan kouluruokala nykypäivään säilyneissä, opettajan entisen navetan päätyyn kunnostetuissa tiloissa. Annelin oma keittäjäura alkoi Korkeakoskella kansalaiskoulussa eli uudessa 60-luvulla valmistuneessa koulurakennuksessa. Se rakennettiin nykyiselle paikalleen pari kilometriä Korkeakosken keskustasta Kopsamolle päin. Tarina kertoo, että Korkeakosken ja Kirkonkylän päättäjät eivät päässeet sopimukseen siitä, kumpaan kylään koulu rakennetaan, joten kompromissiksi tuli ‘ kylien välimaastoon’. Koulun keittiö oli välillä evakossa vanhan koulun tiloissa, joissa nykyisin toimii Tony Anderssonin Juupaja. Annelin kesät kuluivat kesäsiirtolassa Salmenniemen koulussa ja myöhemmin Henkireiässä ja keittäjänura lyhyin katkoksin pitkälle 2000-luvulle.
Erkki Kalkku kävi Kopsamon koulua. Laimi Aitolahti on jäänyt hänen mieleensä, entinen kiertokoulun opettaja, jonka jakolaskun opetus ei meinannut onnistua. Opettaja Aro oli kurinpitäjänä mieleenpainuva. Kouluateriat ovat jääneet mieleen velli- ja puuropitoisina, välillä saatiin rokkaakin.
Riitta Saarinen os Tenkanen kävi kaksi ensimmäistä vuotta koulua Kopsamolla. Mattilasta oli matkaa noin 3 km, joka taitettiin talvella suksin. Välitunnitkin hiihdettiin. Lauantaisin oli koulun yhteinen tunti Matti Kallisen luokassa. Ohjelmaa piti olla, niitä harjoiteltiin viikolla. Käsitöitä tehtiin Laimi Aitolahden johdolla, nukkeja langasta sekä pyyhe. Makaronivelli on jäänyt Riitan mieleen erityisen hyvänä.
Marja-Liisa Tamminiemi os Pirttisarka omaa hyviä muistoja opettajistaan Laimi Aitolahti ja Matti Kallinen. Opettaja Aroa hän vähän pelkäsi, kuten opettajia sihen aikaan monesti pelättiin. Aro sanoi kerrankin, kun Marja-Liisa oli lähdössä hiihtokilpailuun villatakki päällä, että ”napapiirillekö olet menossa”. Silloinhan hiihdettiin samoissa vaatteissa kuin oltiin koulussa, essu ja hame päällä. Ruoka oli velliä ja puuroa, mutta keskiviikkoisin oli perunaa ja kastiketta. Kalanmaksaöljy, jota annettiin kaikille lapsille riisitautia vastaan, oli Marja-Liisan mielestä maultaan ällöttävää.
Paavo Harola muistelee Oriveden Joulu 2009 -lehdessä, että koska hänellä oli 3 km matkaa koululle, välillä hänelle laitettiin evästä jo koulumatkaa varten. Pärin sillan pielessä hän haukkasi jo voikakkoo ja sitten eteenpäin. Hän teki kerran kirjoitusvirheen, kun piti kirjoittaa oma nimi, siitä tuli sotku ja opettaja ihmetteli ääneen, että oletko sinä meinannut kirjoittaa ”harakka”. Paavoa sitten kutsuttiin harakaksi koko Kopsamon koulussa oloaikansa. Käsitöissä Paavonkin pannulapusta tuli kuppi, reuna vaan kiristi, vaikka mitä olisi tehnyt. Opettaja välillä sieppasi työn ja purki, ei muuta kuin ala alusta.
Pihalla leikittiin ”numeroo” taikka ”maata” puutikkujen avulla. Pesäpalloa lyötiin myös, taikka luettiin Kallisen ikkunan alla laiskanläksyä Kallisen juodessa kahvia ja valvoessa toimitusta. Pikkusen välitunnilla painittiinkin. Paavon nenästä tuli herkästi verta ja syyllistä etsittiin sitten seuraavalla tunnille. Koulun juhliin opeteltiin tonttuleikkejä, joita Kallinen äkseerasi sotilaallisesti. Paavo esitti kerran näytelmässä Saituri-Mattia. Hän sai kannustusta taideaineisiin, kirjoittamiseen, esittämiseen ja musiikkiin, joista Paavolle tuli tärkeitä asioita elämän varrelle.
Tuoreemmilta vuosikymmeniltä muistelee Taru Iivonen ensimmäisiä opettajavuosiaan Kopsamon koulussa. Koulun kentällä pelattiin keväisin pesäpalloa. Kun lyöjä sai hyvän osuman, pallo lensi korkeassa kaaressa pitkälti yli kentän tien toisella puolella olevalle pellolle. Kun tien viereen alettiin rakentaa rivitaloa, sen ikkunat olisivat olleet vaarassa. Jos pelisuuntaa vaihdettaisiin, olisivat seuraavaksi vaarassa koulun naapurissa olleen kunnantalon ikkunat. Johtajaopettaja Riitta Lumijärvi, Taru ja kaikki koulun 56 oppilasta marssivat kunnanjohtaja Hannu Kosken puheille esittämään ikkunahuolen kunnanjohtajalle ja pyytämään, että koulun kenttää pidennettäisiin Köllinmäen suuntaan. Näin kävikin, kuorma-autoilla tuotiin täytemaata ja urheilukenttä piteni reilusti.
Muistoja Hirvijärven koululta
Ella Sikiö os Kopra kertoo, että Hirvijärven koulun 100-vuotisjuhlaan koottiin juhlakirja koulumuistoista Ulla Hosian toimesta. Ulla asui koululla pitkään loppuvuosinaan ja oli kiinnostunut alueen historiasta. Ellalla on kivat muistot opettajistaan, joista hän muistaa Martta Paavilaisen ja Liisa Hedmanin sekä yläluokkien opettajan Tapio Ojalan, josta tuli myöhemmin koulutoimenjohtaja.
Luokkia erotti vain paljeovi, joten äänet kuuluivat luokasta toiseen, mutta siihen aikaan koulussa ei liiemmälti meluttu. Kouluruoan valmisti keittäjä Järvinen. Ellan ainoa inhokkiruoka oli vitavelli, mitä se sitten lienee ollutkin.
Neljänneltä luokalta lähdettiin Orivedelle oppikouluun, Aapo Sikiö esimerkiksi. Ella lähti vasta viidenneltä luokalta. Tuomen linja-auto keräili 60- 70-luvulla oppilaat teitten varsilta kouluun ja toi iltapäivällä takaisin.
Lasse Kopra puolestaan kertoo, että hänen alakoulun opettajansa oli Saimi Kartano, ja luokilla 3-7, Aaro Perälä, joka tuli polkua pitkin Perälästä metsän läpi. Lähteenmäen Heikki vei oppilaat Popedalla Kopsamolle jatkoluokille. Koulumatkat olivat pitkiä. Alhaisen lapset ja muitakin tuli Väihin perältä, matkaa tuli 6 – 7 km, eikä teitä juuri ollut.
Ruuasta Lasse muistaa, että isommat pojat hakivat ne ämpäreillä saunakeittiöstä. Kerran hän kaatoi vellistä vahingossa puolet maahan, mutta keittäjä lisäsi kuumaa vettä, niin että ruoka riitti kaikille. Pulpetin kansi nostettiin suora-asentoon ja ei muuta kuin syömään. Lasse ei tykännyt ‘kutuvellistä’ eli perunaryynivellistä, mutta kaikki ruoka toki kelpasi, oli kelvattava. Omat eväät tuotiin kotoa. Syksyisin kerättiin puolukoita kouluun marjapuuroa varten.
Koulun kentällä pelattiin polttopalloa, pesä- ja lentopalloa, talvella hiihdettiin. Hirvijärven oppilaat pärjäsivät hyvin kilpailuissa, kun koulumatkat olivat pitkiä ja ne taitettiin talvella hiihtäen. Paras koulu sai kiertopalkintona kiertävan taulun, joka esitti Veikko Hakulista. Myöhemmin Lasse Kopra huusi sen itselleen Lylyn koulun lopettamishuutokaupasta ja se on hänen mökkinsä seinällä.
Henkireiässä oli kunnan vanhainkoti, jossa kuoli aika ajoin asukkeja. Lapsia pelotti, kun kouluun mennessä vastaan ajoi Henkireiän talonmies Niilo Maunula havuin koristeltu ruumisarkku reessään.
Lassenkin koulumatka lyheni, kun hän sai polkupyörän ravustamalla Sahrajoesta rapuja, joiden myyntituloilla irtosi pyörä Oriveden asemalta.
Hauskuutta kouluun toi Artturi Toivonen, joka kävi elokuvia näyttämässä koululla, Mikki Hiiriä ja muita lasten elokuvia. Kevät- ja joulujuhlat olivat koko kylän juhlia ja ohjelmia harjoiteltiin kovasti. Yhtenä jouluna Lasse oli näytelmässä rosvo, jonka piti varastaa jouluporsas. Sitä esitti Timo Sikiö säkissä. Kun toinen oppilas auttoi säkkiä varkaan selkään, säkki lipesi lattialle ja porsas rupesi itkemään. Myös olympialaisia kuunneltiin innokkaasti. Aaro Perälä toi radion kouluun vuonna 1956 ja 50 km kilpailun voittokolmikko oli Hakulinen, Järnberg ja Koltsin. Vuoden -56 yleislakon Perälä tuomitsi ankarasti. Aamurukoukset olivat pitkät ja perusteelliset.
Lassen mieleen on erityisesti jääneet kertomukset paimenista Golanin kukkuloilta. Hän sai myöhemmin elämässään nimittäin rauhanturvaajana tehdä rauhanturvatyötä vuosina 1988-89 juuri noilla kukkuloilla. Vaikuttava kokemus.
Muistoja Lylyn koululta
Marja-Liisa Rae meni vuonna 1948 kouluun. Isä oli vääpeli, joten perhe asui varikolla. Sieltä oli 3 km kouluun ja varikon kuorma-auto kuskasi lapset avolavalla kouluun. Takaisin tultiin kävellen tai hiihtämällä. Opettajat olivat mukavia, nimeltä hän muistaa Aini Mäkelän ja Aila Perkkiön sekä liudan kivoja nuoria sijaisia. Opettaja Hugo Karisella oli tapana suosia joitakin oppilaita, mikä lie ollut peruste.
Koulujen väliset hiihtokilpailut ovat jääneet Marja-Liisankin mieleen, erään kerran ne järjestettiin Mellissä, pitäjän toisella laidalla. Hiihto maistui muutenkin, koulun jälkeen lähdettiin porukalla kiertämään varikon 5 km latu. Kouluruoka oli hyvää Lylyssäkin, mutta Marja-Liisa ei olisi millään voinut syödä hernerokkaa. Syötävä kuitenkin oli ja joka kerran tyttö joutui oksentamaan ruuan pois. Joku opettaja armahti ja antoi olla syömättä. Äiti laittoi aina hernerokkapäivinä paremmat eväät mukaan. Siihen aikaan näet kouluihin vietiin omat voileivät ja maitopullokin, paitsi Korkeakoskella ei tarvinnut. Hernerokkaa ja muutakin kouluruokaa tehtiin Lylyssä saunapadallinen. Siitä riitti eikä nirsoiltu.
Ulkohuone, huussi, on jäänyt Marja-Liisan mieleen. Sehän oli kouluissa yleensa ulkorakennuksen keskellä. Korkeat portaat veivät ylös reikäistuimille, poikien ja tyttöjen ulkohuoneiden välissä sijaitsi strategisesti sijoitettu opettajien huussi. Lylyssä tyttöjen ulkohuoneen portaat olivat huonot ja peloittavat, Marja-Liisa joutui pidättelemään kotimatkalle asti. Tien varrelta löytyi sopivia pusikkoja.
Marja-Liisa tytär Marjut Marttila kävi samaa koulua, mutta Hulippaasta käsin. Matka oli paljon pitempi ja hankalampi. Koulukuljetuksia jo järjestettiin hänen aikanaan. Marjut oli innokas yleisurheilija. Juoksu ja kuulantyöntö olivat hänen lajejaan. Uran huippu oli Orivedellä koulujen välisissä kilpailuissa voitettu kuulantyönnön kolmas palkinto. Hiihdosta Marjut ei ollut niin innostunut.
Muistoja Koppelojärven koululta
Koppelojärven koulun perustamisen jälkeen Pirttikankaan ja Uudenkylän oppilaiden ei tarvinnut enää tehdä pitkää matkaa Lylyn kouluun. Elise Uosukainen kertoo, että radan yli mentyä metsän halki meni kärrytie tai polku. Kilometrejä tuli silloinkin rutkasti. Alaluokkien opettajista Elise muistaa Mandi Snellmanin, Kylliö ja Einari Porkka olivat yläluokilla. Kaikki koulumuistot ovat mieluisia. Perunasoppaa Elise ei pystynyt syömään, mutta edessä istuva Koppelon Pentti auttoi ja pisteli poskeensa Elisenkin sopan, salavihkaa. Elise kiitti näyttämällä Pentille hankalia laskutehtäviä.
Koulun joulujuhlat ovat jääneet mieleen, ohjelmia harjoiteltiin kunnolla. Tonttuleikkejä leikkiessä nauru maittoi. Hiedan Alpo soitti viulua ja säesti. Opettaja Mandi Kylliö ohjasi ja oli kova nauramaan.
Elvi Iivonen os Metsämäki kävi myös Koppelojärven koulua 50-luvulla. Koulujen välisiin hiihtokilpailuihin vietiin erilaisilla kyydeillä, jopa junalla. Junaan noustiin Pirttikankaan pysäkiltä ja Korkeakoskella laskeuduttiin pois. Kerran koulujen väliset hiihtokilpailut olivat Hirvijärvellä. Elvi muistaa, että sinne heidät vietiin tukkireellä eli ronkkelilla. Yläkoulun opettaja Alpo Hieta hiihti edellä ja kaatui Anttilan mäessä. Hevonen loikkaisi opettajan yli vetäen ronkkelin perässään. Opettajan housunlahje halkesi koko pituudeltaan. Jokaiselta oppilaalta otettiin yksi hakaneula lainaksi, jotta housunlahje saatiin kurottua kokoon. Oppilaita oli näet pyydetty tuomaan neljä hakaneulaa kotoa, jotta numerolaput saatiin kiinnitettyä rintaan.
Elvi kävi 7 luokkaa Koppelojärvellä sekä 8. luokan eli päiväjatkokoulun Suomelassa. Jatkokoulun pituus oli 150 tuntia. Tietä ei vielä ollut, joten Elvi talutti pyörää pari kilometriä polkua pitkin Niemelään. Sieltä pääsikin jo pyöräilemään Suomelaan. Kertyi sitäkin matkaa vielä 7-8 km.
Pertti Pasuri kävi myös Koppelojärven koulua. Hänen muistinsa mukaan mitään varsinaista tietä ei metsän läpi ollut, vaan kouluun mentiin Pasurilta sähkölinjaa pitkin suksilla ja kävellen.
Muistoja Korkeakosken koululta
Riitta Saarinen muutti Korkeakoskelle vuonna -64 käytyään kaksi ensimmäistä kouluvuotta Kopsamolla. Välitunnit vietettiin liikkuen. Hypättiin ruutua, narua, polttopalloa ym. Opettajat Antti ja Elli Isännäinen olivat usein mukana välituntiliikunnassa.
Oppilaiden piti tuoda mustepullo kotoa. Riitan äiti varusti tyttärensä matkaan kauniin neliskanttisen pullon, joka ei sopinutkaan sille pulpettiin varattuun reikään. Riitta muistaa, että opettaja suuttui, kun ei tuoda sopivaa pulloa. Tuollaiset asiat jäävät mieleen.
Ruoka tuotiin ämpäreillä luokkiin, kuminalla maustettua näkkileipää oli tarjolla, maitoakin sai peltimukeista. Kotoa ei tarvinnut tuoda eväitä. Lauantaisin oli yleensä mannavelliä. Lakkaharjulla oli kiva hiihtolatu, joka oli kovassa käytössä, kuten myös Tehtaanjärvellä ollut luistinrata.
Matti Pärssinen muistaa Isännäisen pariskunnan myös, Antti I. oli kovasti kurin ja järjestyksen pitäjä, Elli vahvasti uskossa oleva opettaja.
Ystävykset Eila Salonen ja Marja-Liisa Koskinen muistelivat, että heidän ollessaan yläluokilla tehtiin polkupyöräretki Helvetinkolulle, jossa oltiin teltoissa yön yli ja seuraavana päivänä pyöräiltiin kotiin. Melkoinen urakka! Eila muisti poikien yöllä vierittäneen ison kivenlohkareen rotkoon, josta seurasi melkoinen ripitys. Marja-Liisan retkivuonna taas jotkut nulikat olivat seikkailleet järven toiselle rannalle, josta kaikui yöllinen herätys retkeläisille. Molemmat muistivat Elli Isännäisen olleen vakavamielinen opettaja, joka oli paheksunut Marja-Liisan ensimmäistä permanenttia ‘onko nyt parempi olo?’
Lauri Pekki kävi koulua Uudestakylästä eli Pahaltasuolta. Tietä ei ollut, ensin polkua pitkin radan varteen, sitten rataa pitkin koululle eli nykyiselle Juupajalle. Koulumatkaa tuli 7 km kaikkiaan. Koti oli evakkoperheellä aluksi heinäladossa. Ensimmäinen opettaja oli Aino Tolonen, jota Lauri muistelee hyvällä. Aino hiihti jopa katsomaan ekaluokkalaista Lauria, joka oli sairastunut keuhkokuumeeseen. Tuolloin perhe oli jo päässyt saunakamariin asumaan. Kerran Aino valvoi Lauria arestissa tämän ollessa toisella luokalla. Opettajan silmän välttäessä Lauri karkasi avoimesta ikkunasta kotiin. Vähän vallaton kun oli, pudotti kerran vahingossa laudan opettaja Aron päähän. Laudat kuivuivat näet katonrajassa, sieltä oppilas sai valita työhönsä sopivan laudan. Aro menetti malttinsa ja päästeli jonkun kirosanankin.
Ruoka oli hyvää evakkopojan suussa, tosin hernekeiton valkoisia läskiklimppejä yritettiin piilotella ja jättää syömättä.Myös Lauri muistaa pyöräretken Helvetinkolulle, se oli kuulemma mukavaa vaihtelua. Kaikenlaista pientä vilperiä pojat harrastivat. Rataa pitkin kävellessä piirreltiin sopimattomia kuvia hiekkaan, mutta kiinnihän siitä jäätiin.
Laurin mielikuvat opettajista olivat kuitenkin hyvin myönteisiä, ja useiden kanssa hän piti yhteyttä loppuun saakka, mikä on aika harvinaista. Aino Tolosen haudalle hän kävi laskemassa seppeleen.
Muistoja Hyytiälän koululta
Koulua käytiin ensin Ylä-Hyytiälän talossa, sitten Setälässä. Saimi Helenoro synt.-31 muistelee Oriveden Seudun Joulu lehdessä 2009 alakouluaan, jota käytiin vain kahtena syksynä peräkkäin, ei siis koko kouluvuotta. Opettajaksi saatiin Korkeakoskella Selma Sillanpää. Hän opetti terveellisiä ruokatapoja ”syö särkeä, se lisää järkeä”. Saimihan pureskeli kotona silakanpäätkin. Hyvin oli oppi mennyt perille.
Ulkona leikittiin mustaa pataa, kalat verkossa ja polttopalloa. Talvisota aiheutti pysäytyksen koulunkäyntiin, mutta karjalaisevakkojen myötä tuli paljon uusia lapsia kouluun. Välirauhan aikaan perustettiin Hyytiälän kansakoulu, joka toimi ensin Metsäopiston salissa, sittemmin Setälässä supistettuna kouluna. Sähköjä kylässä ei ollut, joten Saimikin teki sodan aikana läksyjään päreen valossa. Sitten saatiin karbidilamppu. Koulussa opetettiin maanpuolustusoppia, ihan käytännön tasolla ryömittiin vihollista yllättämään.
Kotiseututunnilla käytiin tutustumassa jääkauden aikaisiin siirtolohkareisiin, Ollinkiveen ja Lakukiveen, samaten suurempiin taloihin Kallenautioon ja Leppäojalle. Taloissa tarjottiin lapsille ruokaa ja lapset esittivät talonväelle ohjelmaa.
Tuohon aikaan oli paljon täitä, ja ne levisivät lakista toiseen. Harmaasalvalla, täikammalla ja pakkasessa harjaamalla tukkaa niitä yritettiin saada pois.
Koululaiset suorittivat maaottelumarssin Ruotsia vastaan keväällä 1941. Koululta käveltiin Siikakankaalle 5 km ja takaisin. Suomi voitti ylivoimaisesti ja se nostatti isänmaallista henkeä. Koululaiset myös keräsivät talkoilla sodan aikana kuparia, messinkiä, sinkkiä sekä pulloja ja käpyjä. Niistä sai talkoomuurahaismerkkejä ja niistä kilpailtiin kovasti.
Tapio Kallenautio aloitti Setälässä kansakoulun vuonna 1954 ja muistelee seuraavasti. Kotoa oli kouluun matkaa rapiat kilometri. Ensimmäisenä päivänä äiti oli minua saattamassa. Astuessamme portista koulun pihaan, opettaja Kyllikki Sarkala oli pihassa. Äidin ollessa keskustelemassa opettajan kanssa, kiipesin koulun toista metriä korkean aidan päälle, opettaja näki ja sanoi, että onpas ketterä poika. Minä olin ainoa oppilas ekaluokalla. Tankkasin aapisesta kirjaimia, joita en meinannut millään oppia. Oppiessani kirjaimen, opettaja laittoi aapisen väliin karkin. Kalliokosken Kaijan tuuratessa opettajaa, hän sai minut paremmin oppimaan, kun laittoi aapisen väliin kaksi karkkia.
Talvella 1955 koulu järjesti hiihtokilpailut. Matti-veli kävi toista luokkaa. Opettaja lähetti oppilaat matkaan minuutin välein. Matti lähti minuutin minua ennen. Matkalla Matti jäi minua odottamaan, sitten hiihdettiin peräkkäin. Lähestyttäessä maalia, otin spurtin ja syöksyin Matin ohi. Opettaja oli meitä vastassa, hän ilmoitti, että Tapio voitti veljensä. Sekös Mattia harmitti, eihän opettaja tiennyt, että hän oli odottanut minua.
Keväällä 1955 Setälän koulu lopetettiin vähäisen oppilasmäärän vuoksi. Siirryin Korkeakosken kouluun, aloitin siellä toisen luokan. Kun ensimmäisellä luokalla en ollut oppinut vielä lukemaan, opettaja antoi minulle kotiläksyksi lukemaan opettelemisen. Olin hyvin laiska opettelemaan. Kouluun mennessäni opettaja laittoi minut lukemaan, en osannut yhtään. Opettaja laittoi minut karttataulun taakse tunniksi. Välitunnin alkaessa opettaja ei päästänyt minua pois nurkasta. Opettajan lähtiessä ulos, otin saappaat jalastani, jätin saappaat karttataulun taakse, sitten menin koulun eteiseen oven taakse. Kun välitunti oli päättynyt, oppilaat menivät luokkaan, opettaja tuli luokkaan viimeisenä ja laittoi oven kiinni. Sitten opettaja sanoi minulle: ”Tapio saat tulla karttataulun takaa pois”.
Kuulin opettajan äänen, mutta en puhunut mitään, olin edelleen hiiren hiljaa. Opettaja avasi luokan oven ja huuteli nimeäni, olin edelleen oven takana. Jonkin ajan kuluttua koputin oveen. Opettajan kysyessä, missä olin ollut, sanoin käyneeni vessassa. Opettaja passitti minut takaisin karttataulun taakse, siellä seisoin seuraavaan välituntiin saakka, sitten opettaja päästi minut pois.
Siirryttyäni kolmannelle luokalle alkoi kertotaulun opetteleminen, mikä tuotti minulle suuria vaikeuksia, en meinannut millään oppia. Erään kerran koulupäivän päätyttyä opettaja jätti minut jälki-istuntoon, ja alkoi päntätä kertotaulua kovaan kallooni. Kun meiltä oli kouluun matkaa noin yhdeksän kilometriä, saimme koulukyydin. Kouluauton tullessa opettaja ei päästänyt minua lähtemään. Kun auto lähti koulun pihasta ja perävalot vain näkyivät, opettaja päästi minut arestista. Jouduin kävelemään kotiin. Päästyäni perille isä ihmetteli, missä olen viipynyt, sanoin hänelle, että opettaja jätti minut jälki-istuntoon, kun en osaa kertotaulua.
Menin kuudennelle luokalle, jota opetti johtajaopettaja. Samassa luokkahuoneessa oli myös seitsemäs luokka, koska kuudennen- ja seitsemännen luokan oppilaista osa oli siirtynyt oppikouluun. Minut opettaja laittoi istumaan vastapäätä opettajan pöytää. Veljeni Matti istui vieressäni. Uskontotunnin alkaessa minua alkoi raukaista. Menin vatsalleni pulpetin päälle ja laitoin kädet pulpetin etureunaan. Kappas vaan, opettaja yritti lyödä näpeilleni, mutta veljeni Matti nykäisi minua, ja samassa nostin käteni ylös. Opettajan karttakeppi osui pulpetin reunaan, jolloin se katkesi. Puutyötunnilla opettaja laittoi minut liimaamaan kepin.
Kerran oli meneillään historian tunti, ja se ei kiinnostanut minua ”pätkääkään”. Minua alkoi tympäistä, laitoin viivoittimen poskeani vasten ja aloin kynällä sitä hinkkaamaan. Opettaja sanoin minulle: ”Sinusta taitaa tulla viulisti”.
Lämmin kiitos kaikille koulumuistojaan kertoneille.
Juupajoella 9.8.2023
Sirkka-Liisa Oikari
Mervi Kinnunen
14.8. 2023 tehty tarkennuksia Elvi Iivonen os Metsämäen koulumuistoihin Koppelojärven koululta sekä Taru Iivosen koulumuistoihin Kirkonkylän koululta.
Mikäli haluat toimittaa talteen myös omat koulumuistosi, voit lähettää niitä Sirkka-Liisa Oikarille tai Juupajoen kunnalle sähköpostilla osoitteeseen mervi.kinnunen@juupajoki.fi Ilmoitathan samalla, saako koulumuistojasi julkaista tarvittaessa lyhentäen ja välimerkkejä lisäten, sekä haluatko mainita nimesi muistelujen yhteydessä mikäli niitä julkaistaan.