Siirry sisältöön

Liikunnan harrastaminen

Juupajoen kunnan liikuntapalvelut järjestää ohjattua liikuntaa, kuten kuntosaliopastuksia ja erilaisia jumppia. Tämän lisäksi kunta tukee yhteistyötahojen eli esimerkiksi terveyspalveluiden, koulun, kerhojen ja yhdistysten järjestämää toimintaa.

Jalkapallo

Kunnan liikuntapalveluiden tarkoitus on aktivoida juupajokelaisia liikkumaan ja parantamaan hyvinvointiaan liikunnan avulla. Kunta järjestää erilaisia liikuntaolosuhteita ja -palveluita kuntalaisille sekä liikuntaa järjestäville yhdistyksille. Toimintaa järjestetään ja suunnitellaan yhteistyössä järjestöjen sekä muiden hallintokuntien ja kumppaneiden kanssa. Kunta ylläpitää yhteisiä liikuntapaikkoja, järjestää liikuntavuorojen varaamisen, koordinoi liikuntapalveluja ja -tapahtumia sekä myöntää hyvinvoinnin edistämiseen tarkoitetut avustukset paikallisille yhdistyksille.

Kunnan tarjoamat lasten ja nuorten liikuntaharrastukset

Valtakunnallinen Harrastamisen Suomen malli- hanke mahdollistaa jokaiselle Suomen peruskoululaiselle maksuttoman harrastuksen koulupäivän yhteyteen. Harrastukset on valittu juupajokelaisten lasten ja nuorten toiveiden perusteella. Hanke kulkee Juupajoella Harrastushässäkkä nimellä. Kerhot ovat osallistujille maksuttomia.


Kunnan tarjoamat aikuisten liikuntaharrastukset

Juupajoen kunta järjestää ikääntyneille suunnattuja liikuntamahdollisuuksia.

Päivitämme syksyn 2026 liikuntaharrastusmahdollisuuksia parhaillaan, ja julkaisemme tiedot elokuun aikana.

Lisäksi Juupajoen kunta tarjoaa liikuntaharrastusmahdollisuuksia kansalaisopiston järjestämänä, esimerkiksi circuit- ja kuntonyrkkeilyryhmiä. Tutustu Oriveden seudun kansalaisopiston eli OSKO:n kurssitarjontaan alla olevasta linkistä.

Uimakoulut

Juupajoen kunta järjestää uimakouluja kolmella eri uimarannalla. Uimaopetus on maksutonta.

Kesän uimakoulujen lisätiedot ja ilmoittautumisohjeet julkaistaan aina toukokuun loppupuolella kunnan verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavilla. Lisätietoja kesän 2026 uimakouluista saat kunnan hyvinvointijohtajalta.

Kirjastolta lainattavat liikuntavälineet

Kirjastolta voi lainata maksutta liikuntavälineitä kirjastokortilla. Liikuntavälineet ovat kirjaston VIP-​aineistoa, eli niiden laina-​aika on 7 vuorokautta, eikä niiden lainoja voi uusia.

Lisätietoja Juupajoen kunnan liikuntapalveluista