Siirry sisältöön

Mikä ihmeen köksäkööri, hupari, ysigaala ja liikkavälkkä?

Tällä kertaa blogissa esitellään Juupajoen kunnan nuoristoimen palveluita. Mikäli omista kouluvuosista on aikaa, tai omassa perheessä ei juuri nyt ole yläkouluikäisiä, niin kyseiset termit eivät ehkä ole tuttuja. Erilaisia termejä ja niistä muotoutuneita lempinimiä saattaa silloin tällöin kuitenkin kuulla, joten ehkäpä ”nuorisotoimen sanakirja” avaa, mitä kaikkea Juupajoen kunnan nuorisotoimen palveluihin tänä päivänä kuuluukaan.

Nuorisotoimi = Juupajoen nuorisotoimen tehtävänä on järjestöjen nuorisotoiminnan tukeminen, nuorten vapaa kasvatus- ja valistustyö, nuorten vaikuttamismahdollisuuksien ja kansalaistoiminnan edistäminen sekä nuorisotoiminnan järjestäminen. Juupajoen kunnan nuorisotoimintaan kuuluu kerhotoiminta, nuorisotilatoiminta, koulunuorisotyö sekä loma-aikojen leiri- ja retkitoiminta.  Monet nuorisotoimen kerhoista ja leireistä onnistuvat nimenomaan tiivissä yhteistyössä paikallisten yhdistysten kanssa. 

Harrastushässäkkä = Tänä vuonna Juupajoella on ennätyksellinen määrä koululaisten kerhotoimintaa, sillä kuntamme on mukana Harrastamisen Suomen malli -hankkeessa, jonka tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle Suomen koululaiselle harrastusmahdollisuus koulupäivän yhteydessä. Juupajoen HSM -hanke kulkee nimellä Harrastushässäkkä. Hankkeen kerhot tukevat kunnassa jo olevaa, monipuolista kunnan ja yhdistysten kerhotoimintaa. Kerhosisällöt ovat suunniteltu koululaisille tehdyn harrastuskyselyn perusteella. Kaikki kerhot ovat osallistujille ilmaisia, ja niitä järjestetään eskareista yhdeksäsluokkalaisille asti. 

Nuokkari = osoitteessa Kirkkotie 1 eli vapaa-aikatalolla sijaitseva nuorisotilamme. Viihtyisän vapaa-aikatalon tilat tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia koko kulttuuri-, vapaa-aika ja nuorisotoimelle, ja se on siten kaikkien kuntalaisten ja yhdistyskentän hyödynnettävissä. Arki-iltaisin vapaa-aikatalo toimii nuorisotilana, eli nuokkarina ja kunnan useiden nuorisokerhojen kokoontumispaikkana.

Köksäkööri = yksi monista Nuokkarilla järjestettävistä ilmaisista kerhoista. Köksäkööri kokoontuu nuorisotalolla kerran viikossa kokkailemaan ja leipomaan, nuorten toiveiden mukaan. Opitaan siis tärkeitä taitoja, yhdessä tehden. Köksäköörin lisäksi nuorisotoimen kerhoja ovat Taidenuokkari, Bändikerho ja Leffakerho.

Nuokkarilla kokoontuu myös Bändikerho

Hupari = osoitteessa Koulutie 1 eli koulukeskuksella sijaitseva koulunuorisotila eli koulunuokkari. Huparille yläkoululaiset voivat tulla omalle luokalleen nimetyllä välitunnilla tapaamaan koulunuorisotyöntekijöitä, pelailemaan kortti- tai lautapelejä, tekemään läksyjä tai viettämään muuten aikaa. Mitä Hupari tarkoittaa? Se on vain paikan hauska nimi, jonka nuoret ovat itse keksineet.

Pelihetki Huparilla

Ysigaala = on peruskoulupolun viimeisiä metrejä kulkevien 9. luokkalaisten juhla. Oppilaat itse päättävät, keitä kutsutaan, mitä tarjotaan ja mitä ohjelmaa ilta pitää sisällään. Gaalaillan aikana järjestetään muun muassa kruunajaiset, jolloin jokainen oppilas saa oman tittelin. Titteli määräytyy tapojen, sanontojen tms. mukaan, josta oppilas ja muut hänet tunnistaa.

Liikkavälkkä = koulukeskuksella sekä ylä- että alakoululaisille järjestetään erilaisia aktiviteettejä koulupäivän sisään, liikuntavälitunnit eli liikkavälkät on yksi sellainen. Liikkavälkkään kuuluu monenlaista liikunnallista yhdessä tekemistä, mutta suosikkeja ovat ainakin polttopallo, koripallo ja lipunryöstö. Toivelajit kerätään lapsilta ja nuorilta kullekin lukukaudelle.

Nuorisotoimi kesällä = keväisin nuorille ja Wilman välityksellä nuorten koteihin jaetaan sekä kunnan ilmoitustauluilla ja verkkosivulla julkaistaan esite, joka kokoaa tiedon kesän aktiviteeteista nuorille. Juupajoella järjestetään kunnan toimesta ja yhteistyössä 4H-yhdistyksen ja MLL:n kanssa monenlaista mielekästä tekemistä, kuten uimakouluja, päiväleirejä ja kesäleirejä. Myös erilaisia kesäretkiä, vaikkapa Linnanmäelle, Korkeasaareen ja Power Parkiin järjestetään.

Kesäleirin tunnelmia Heimolasta

NUVA = nuorisovaltuusto. Nuorisovaltuuston jäseninä nuoret voivat omallakin toiminnallaan edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassamme, ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia. Nuva pyrkii tuomaan nuorten näkökulmaa kunnan päätöksiin, edustaa nuoria kunnan päätöksenteossa ja tuo nuorten ajatuksia kunnan toimielinten käytettäväksi. Tutustu Nuvan jäseniin, toimintasuunnitelmaan ja toimintakertomukseen tästä: https://www.juupajoki.fi/palvelut/nuoret/nuorisovaltuusto(siirryt toiseen palveluun)

Lisätietoja Juupajoen kunnan nuorisotoimesta löydät täältä: https://juupajoki.fi/palvelut/nuoret
Ajankohtaisia nuorisotoimen asioita: https://juupajoki.fi/palvelut/nuoret/ajankohtaista

Sanakirjan koosti Mervi, yhdessä Ronjan, Pirittan ja Meritan kanssa. Ronja Kiviaho toimi Juupajoen kunnan vapaa-aikakoordinaattorin sijaisena 14.3. – 31.12.2022.


Ota yhteyttä Juupajoen kunnan nuorisopalveluihin