Siirry sisältöön

Juupajoen kylät

Kunnassa on kolme taajamaa : Korkeakoski, Kopsamo (Kirkonkylä) ja Lyly. Luonto kunnan alueella on vaihtelevaa, pinnanmuodostus on kumpuilevaa ja pienehköjä vesistöjä on runsaasti. Salokunnan-Kopsamon-Sahrajärven alue muodostaa valtakunnallisesti merkittävän kulttuurimaisema-alueen jolle on ominaista viljelysten ja kauniiden maisemien tasapainoisuus.

Korkeakoski

Kuntakeskus sijaitsee Korkeakoskella, missä Suomen ensimmäinen kenkätehdas aloitti kosken partaalla vuonna 1897. Kunnan teollisista työpaikoista suurin osa on tällä alueella toimivissa puunjalostusalan yrityksissä. Terveyskeskus, kunnanvirasto ja koulukeskus (luokat 3-9), sekä useimmat yksityiset palvelut sijaitsevat Korkeakoskella.

Korkeakoskella asuu puolet kunnan asukkaista.

Kopsamo

Kopsamon alue kuuluu valtakunnallisesti merkittävään kulttuurimaisema-alueeseen. Taajamassa on mm. pieni ja idyllinen kyläkoulu (esikoulu ja luokat 1-2), Juupajoen kirkko ja seurantalo Suomela.

Lyly

Lylyn taajama sijaitsee Juupajoen kunnan pohjoisosassa, josta matkaa kuntakeskukseen tulee n. 12 km. Lylyn asema ympäristöineen on Museoviraston ja Ympäristöministeriön sekä VR:n toimesta suojeltu vuonna 1998. Lylyssä toimii myös vireä kyläyhdistys.