Siirry sisältöön

Vuoden hyvä teko -palkinto 2023 Sirkka-Liisa Oikarille ja kunniamaininta Leena Mäkelälle

Juupajoen kunta myöntää Vuoden hyvä teko- palkinnon teosta, joka on antanut asukkaille mahdollisuuden osallistua, lisännyt viihtyisyyttä tai muulla tavalla vaikuttanut positiivisesti kuntalaisiin. 

Vuonna 2023 valintaraatina toimi Juupajoen nuorisovaltuusto.

Juupajoen nuorisovaltuusto valitsi 24.11.2023 mennessä tulleiden ehdotusten pohjalta yksimielisesti Vuoden hyvä teko- palkinnon saajaksi vuonna 2023 Sirkka-Liisa Oikarin.

Perusteluina valinnalle oli seuraavat tekijät:

Sirkka-Liisa Oikari on ollut vuosien saatossa todella monessa kuntaa positiivisessa merkityksessä esiin tuovassa tapahtumassa ja kannanotossa mukana. Nuorisovaltuusto nostaa erityisesti esiin Juupajoen 110- vuotisjuhlavuoden eri tapahtumat, kuten kukkien istutus nuorisotalon pihalle, bussikierros vanhoilla kouluilla ja koulumummovierailut Pienten lasten koululla. Samoin Sirkka-Liisa Oikari on pontevasti puolustanut kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden säilymistä Juupajoella ottamalla kantaa lehtien palstoilla.

Tämä ehdotus oli täysin Vuoden hyvä teko- kriteerien mukainen.

Juupajoella, 9. joulukuuta 2023

Tuomas Suoranta                                                      
Nuorisovaltuuston puheenjohtaja    

Anne Tuovila
Hyvinvointijohtaja    

Vuoden hyvä teko -kunniamaininta Leena Mäkelälle

Juupajoen kunta myöntää Vuoden hyvä teko- palkinnon teosta, joka on antanut asukkaille mahdollisuuden osallistua, lisännyt viihtyisyyttä tai muulla tavalla vaikuttanut positiivisesti kuntalaisiin. Raati voi valita myös kunniamaininnan arvoisen teon.

Vuonna 2023 valintaraatina toimi Juupajoen nuorisovaltuusto.

Nuorisovaltuusto valitsi 24.11.2023 mennessä tulleiden ehdotusten pohjalta yksimielisesti Vuoden hyvä teko- kunniamaininnan saajaksi vuonna 2023 Leena Mäkelän.

Perusteluina valinnalle oli se, että Leena Mäkelä on laulattanut juupajokelaisia jo pitkään ja tuonut kuorotoiminnallaan näkyvyyttä Juupajoelle. Kaikenikäiset juupajokelaiset ovat päässeet musisoimaan Leenan johdolla.

Tämä ehdotus oli täysin Vuoden hyvä teko- kriteerien mukainen.

Vuoden hyvä teko 2023- raadin puolesta

Juupajoella, 9. joulukuuta 2023

Tuomas Suoranta                                                      
Nuorisovaltuuston puheenjohtaja                          

Anne Tuovila
Hyvinvointijohtaja