Siirry sisältöön

Juupajokelaisia ilon ja ylpeyden aiheita, osa 1

Juupajoki täyttää tänä vuonna 110 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi Instagramiin on perustettu tili @juupajokelainen Siellä esittelemme tämän vuoden aikana peräti 110 erilaista juupajokelaista ilon ja ylpeyden aihetta.

Ilonaiheet voivat olla paikkoja, yhdistyksiä, ihmisiä, maisemia, rakennuksia tai muuten vain mukavaa juupajokelaista meininkiä. Yhteistä kaikille on kuitenkin se, että ne tuottavat iloa meille juupajokelaisille ja myös täällä vieraileville. Asioita, joista voimme olla hyvällä tavalla ylpeitä.

Näiden sisältöjen seuraamista varten ei kenenkään tarvitse kuitenkaan Instagram-tiliä käyttää jos ei muuten siltä tunnu. Julkaisemme vuoden aikana koosteita kaikista näistä sisällöistä kunnan Facebook-sivulla sekä täällä kunnan verkkosivuilla. 

Ensimmäiset kymmenen ilon ja ylpeyden aihetta on jo Instagramissa julkaistu, nyt ne esitellään koosteena täällä. Huomaathan, että aiheita esitellään vuoden aikana satunnaisessa järjestyksessä. 

Kuvassa 10 valokuvaa juhlavuoden aikana esiteltävistä 110:stä juupajokelaisesta ilon ja ylpeyden aiheesta.
Koonti kymmenestä ensimmäisenä julkaistusta juupajokelaisesta ilon ja ylpeyden aiheesta

1. Juupajoen vaakuna 

Ensimmäisenä Juupajoen ilon ja ylpeyden aiheena esitellään Juupajoen vaakuna, jonka on suunnitellut Olof Eriksson.  Juupajoen kunnanvaltuusto hyväksyi Erikssonin suunnitteleman vaakunan kokouksessaan 24. marraskuuta 1956. Sisäasiainministeriö vahvisti vaakunan käyttöön 26. huhtikuuta 1957.

Kuntamme virallisessa tunnuksessa eli vaakunassa on hopeakentässä punainen vuota, jossa kultainen havunoksa. Vaakunan elementit kertoivat suunnitteluhetkellä ja kertovat edelleen paikkakuntamme historiasta ja elinkeinojen, erityisesti nahka- ja puunjalostusteollisuuden, kehityksestä ja pitkästä perinteestä. 

Juupajoella sijaitseva Helsingin yliopiston metsätieteellinen tutkimusasema, sahamme, Koskenjalan kenkä- ja nahkamuseo sekä entinen Korkeakosken kenkätehdas, nykyinen Walleniuksen Wapriikki ovat esimerkkejä siitä, kuinka vaakunaan valitut aiheet ovat esillä ja läsnä kuntamme asukkaille, vierailijoille ja matkailijoille tänäkin päivänä. Olof Erikssonin käsin piirtämän vaakunakuvaa säilytetään Juupajoen kunnanvirastolla.  

Laki kuntien vaakunoista annettiin Suomessa vuonna 1949, jonka jälkeen vaakunoiden käyttö yleistyi nopeasti. Vaakunoilla symboloitiin kunnallishallinnon merkittävyyttä ja niillä pyrittiin luomaan myös paikkakuntalaista yhteenkuuluvuuden tunnetta.  

2. Päiväkodin metsäpienryhmä Metsämuppelit 

Seuraavana juupajokelaisena ilon ja ylpeyden aiheena esittelemme Metsämuppelit eli Juupajoen päiväkodin metsäpienryhmän! Päiväkodin Metsämuppeleissa lapset viettävät suuren osan hoitopäivästä ulkona. Suuri osa perinteisimmistä päiväkotilasten rutiineista pyritään toteuttamaan raittiissa ulkoilmassa ympäri vuoden. Satoi tai paistoi, niin oikeilla varusteilla ulkona on aina mukavaa!

Metsäpienryhmässä toteutetaan varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden mukaista tavoitteellista toimintaa eli muun muassa yhdessä aikuisen kanssa leikitään, taiteillaan, liikutaan, musisoidaan, lorutellaan, sadutellaan, retkeillään, tutkitaan ja hassutellaan. Yhdessä opitaan uutta ihmettelemällä. Luonnossa myös ruokaillaan. 

Juupajoen päiväkoti sijaitsee lyhyen matkan päässä Juupajoen rotkon luonnonsuojelualueesta ja siellä sijaitsevasta esteettömästä kotalaavusta. Kotalaavu onkin Metsämuppeleiden metsätukikohta, jossa säilytetään reput. Raittiissa ilmassa ruoka maistuu maukkaalta ja löytyyhän laavulta myös ulkovessa.  Päivälevot käydään nukkumassa vieressä sijaitsevassa Perhetupa Metsätähdessä.

Juupajoen päiväkodissa tarjotaan opetusta, kasvatusta ja hoitoa 0-3-vuotiailla Nalleilla, 3-6 -vuotiailla Mesikämmenillä ja 3-5 vuotiailla Metsämuppeleilla. Päiväkodilla työskentelee yhdeksän henkilöä, joista kolme varhaiskasvatuksen opettajaa ja kuusi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Päiväkodin aukioloaika on 6.00-17.00. Mikäli lapsi tarvitsee hoitoa aukioloajan ulkopuolella, siitä sovitaan erikseen vuorohoidon käytänteiden mukaisesti. Vuorohoitoa tarjotaan vanhempien työstä tai opiskelusta johtuvasta syystä.

3. Hyytiälän metsäasema 

Helsingin yliopiston metsätieteellinen kenttäasema Juupajoen Hyytiälässä tekee omalla huipputieteen ja -tutkimuksen kentällä myös kuntaamme tunnetuksi sekä kotimaassa että ulkomailla. Hyytiälän metsäasema on kunnallemme erityinen ylpeyden ja ilon aihe. Kenttäasemasta on vuosien saatossa kehittynyt kansainvälinen monitieteisen huippututkimuksen keskus, jossa tutkitaan metsän ja metsänhoidon lisäksi muun muassa maaperää, ilmastoa ja puurakentamista. Helsingin yliopiston maa- ja metsätaloustieteellisen tiedekunnan metsäylioppilaat eli forstit suorittavat opintoihinsa kuuluvia kenttäkursseja Hyytiälässä.

Vuonna 1910 huhtikuussa Suomen senaatti luovutti Hyytiälän alueen valtion maat metsäylioppilaiden harjoitusalueeksi ja toukokuussa ensimmäiset metsäylioppilaat saapuivat Hyytiälään. Majoitus järjestettiin aluksi lähitaloista ja Kallenaution kestikievarista. Vuosina 1911-12 metsäaseman alueelle nousseet rakennukset edustavat kansallisromanttista tyyliä ja museoviraston suojelemana ne ovat osa kansallista kulttuuriperintöämme.

Historia ja nykypäivä kättelevät Hyytiälän metsäasemalla, jossa on käynnissä maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan Hyytiälä Living Lab -hanke, jossa tutkitaan puurakentamisen kokonaiskestävyyttä sekä puurakennuksen hyvinvointi- ja terveysvaikutuksia. Metsäasemalle on valmistumassa massiivipuinen, kestävän kehityksen vaatimusten mukainen uudisrakennusten kokonaisuus.

Tiede ja taide yhdistyvät Hyytiälän Ilmastopyörre-taideohjelmassa. Kesällä 2023 Hyytiälän metsissä, soilla ja järvellä pääsee ihailemaan taidetta, kun monitaiteinen ja -tieteinen, pysyvä taidenäyttely pystytetään metsäaseman ympäristöön sekä sen historiallisiin hirsirakennuksiin ja valmistumassa olevaan uuteen päärakennukseen.

Tiesitkö, että juupajokelainen Toivo Pohja promovoitiin vuonna 1996 maa- ja metsätaloustieteen kunniatohtoriksi korkealaatuisen ammatillisen osaamisen perusteella? Käytännön työllä akateemisen arvon ansainnut Pohja on suunnitellut ja toteuttanut kansainvälisesti arvostettuja tutkimuslaitteita Hyytiälän ja Sallan Väriön metsäntutkimusasemille.

Hyytiälä, kulotus. Kuva: Mikko Autere

4. Omatoimisen metsäretkeilyn vinkkejä Juupajoen Eräpartiolta 

Seuraavana ilon aiheena haluamme esitellä muutaman vinkin omatoimiseen retkeilyyn Juupajoen seudulla. Maasto täällä tarjoaa seikkailumielisille niin vuorenhuippuja valloitettavaksi kuin luoliakin tutkittavaksi. Tutustu tarvittaessa jokamiehen oikeuksiin ja -velvollisuuksiin.(siirryt toiseen palveluun)

Metsäretkillä liikkuessasi muistathan asianmukaiset varusteet, kartan ja kompassin. Kannattaa kertoa läheiselle, mille alueelle lähdet liikkumaan!  

Saimme metsäretkivinkkejä Juupajoen Eräpartiolta, ja listaamme ne tässä. Kiitos  @juupajoen_erapartio(siirryt toiseen palveluun) Kohdevinkit on tarkoitettu nimenomaan omatoimiseen luontoretkeilyyn, ja liikkuminen tapahtuu omalla vastuulla. 

Piilamminvuori, Kopsamo/Sahrakoski (koordinaatit 61.838608, 24.501304)
Hieno retkikohde niin kesällä kuin talvellakin.  Auton voi jättää vuoren eteläpuolella kulkevan metsäautotien päähän. Siitä lähtee metsäkoneen ura, joka muuttuu ylempänä poluksi.  Vuoren päällä on paikoin jäljellä vanhaa puustoa ja kauniita jäkäläkallioita. Reitin pituus vuorelle ja takaisin on reitistä riippuen 2-3 km.

Jouttikoski Korkeakoskella ( 61.811759, 24.267833)
Satumainen vanha metsä ja ihana sammalmatto jalkojen alla, metsän halkoo kirkasvetinen puro/joki. Lyhyt matka tieltä metsään eli sopii pienemmillekin lapsille.

Jokelanvuoren luola (61.834663, 24.527806) Hirvijärvellä
Metsän siimeksessä sijaitsee pitkänmallinen luola/kallionkieleke. Kevättalvella voi ihailla upeita jääpuikkoja. Matka luolalle kulkee joenvartta ja joessa sijaitsee myös vanha pato.

Myllyvuori ja vanha pato Kopsamolla (61.790495, 24.443640)
Vanha pato, joka huokuu Juupajoen historiaa, Myllyvuorelta aukeaa puiden siimeksestä näköala Kopsamon maisemiin.

Tiihanlinna Kopsamolla (61.787794, 24.496529)
Yksi Kopsamon korkeimmista vuorista, jouluisin laella loistaa valaistu joulukuusi. Laelta avautuu komea näköala Kopsamonjärvelle ja kylälle, ja huipulta löytyy myös geokätkö.

Kamppistenvuori Salokunnassa ( 61.740897, 24.508972)
Jylhä vuori/jyrkänne, josta aukeaa komea näköala kumpuileviin pelto- ja metsämaisemiin. Paikoin vaativa maasto.

Sorvavuori Salokunnan perällä, Juupajoen rajalla. (61.719494, 24.544569). Hieno, hiljaisempi retkikohde. Kaunis metsäinen kallio pienen Sorvajärven rannalla.

Telastenvuori. Kuva Minna Kaila

5. Juupajokelaiset vauvat vuodelta 2022 

Seuraavana erityisen ilon aiheena haluamme mainita vuonna 2022 syntyneet juupajokelaiset vauvat, jotka Juupajoen kunta kutsui viettämään vauvajuhlaa ystävänpäivänä 14.2.2023 Juupajoen vapaa-aikatalolle. Paikalle pääsi yhdeksän vauvaa kymmenestä kutsutusta. Tunnelma oli mukavan riehakas ja menevä! Ja ihana.

Vauvalahjaksi annettiin taaperokärry, hiekkalaatikkoleikkeihin tärkeät ämpäri ja lapio, ensikirja Suuri Matka sekä kankainen leikkialusta Myllymuksujen kuosilla. Lisäksi kirjasto oli koostanut kivan ja hyödyllisen listan lapsiperheille sopivasta kirjallisuudesta. Lahjassa haluttiin panostaa lähituotantoon, kotimaisuuteen, ympäristöystävällisyyteen ja käytännöllisyyteen.

Tilaisuudessa piti puheen kunnan hyvinvointijohtaja Anne Tuovila. Puheen tiivistelmänä toimii hyvin tämä ihastuttava runo:

Minä synnyin niin
minä tulin hissillä ylös
ja aloin kulkea sun perässä
ja sillai minä synnyin.

(Kati Kirstinä, 3 v. /Me Maijan kanssa, 1965)

Tilaisuus toteutettiin osana Juupajoen kunnan 110 -vuotisjuhlavuoden tapahtumia. Yhteistyössä mukana MLL Juupajoki, Juupajoen kunnankirjasto, Arotar Oy

6. Perhetupa Metsätähti

Seuraavana juupajokelaisena ilon aiheena esitellään Perhetupa Metsätähti! Se on kohtaamispaikka kaikille juupajokelaisille pienten lasten perheille. Tule lapsesi kanssa rohkeasti mukaan ja tutustumaan toisiin pienten lasten vanhempiin. Yhdessä kaikki on mukavampaa, tarjolla on monipuolista ja mukavaa toimintaa! 

Metsätähdessä toimivat avoin päiväkoti Kettula, MLL:n perhekahvila, seurakunnan lapsiparkki ja SPR:n kirpputori. Toimintaan osallistuminen on maksutonta. Perhetupa Metsätähden tilat löydät Juupajoen Korkeakoskelta, osoitteesta Kiertotie 5. Mutta monipuolista toimintaa on kotipesän usein muuallakin. Esimerkiksi (julkaisuhetkellä) huomenna perjantaina avoin päiväkoti Kettula kokoontuu Kopsamolla, Myllyvuoren laavulla klo 14:30-17.

Metsätähden ajankohtaiset asiat ja tulevat tapahtumat löydät kätevästi Facebook-ryhmästä @Perhetupa Metsätähti(siirryt toiseen palveluun)  Lisätietoja antaa päiväkodinjohtaja Merja Yläjärvi 044 413 8200

7. MLL Juupajoki 

Juupajokelaisena ilon aiheena esitellään nyt Mannerheimin lastensuojeluliiton Juupajoen paikallisyhdistys. Juupajoella MLL on aktiivinen ja aikaansaava toimija, jonka panos näkyy monella tavalla kuntalaisille vuodesta toiseen. Tänä vuonna on lisäksi aihetta erityiseen juhlaan, sillä Juupajoen paikallisyhdistys täyttää kunnioitettavat 100 vuotta!

Kyllä, sata vuotta! Perspektiiviä asiaan tuo se, että Juupajoen kunta perustettiin 1913, Suomi itsenäistyi 1917, MLL:n kattojärjestö aloitti toimintansa 1920 ja MLL Juupajoen paikallisosasto perustettiin jo 1923.

Juupajoella MLL:n toimintaa pyörittää pieni, mutta tiivis porukka. Osa aktiiveista on ollut mukana jo pitkään, osa on uusia vapaaehtoisia. Mukaan vapaaehtoiseksi voi tulla kukin omien voimiensa ja ehtimisen mukaan! MLL:n toiminnassa ohjaavana ajatuksena on se, että lasten oikeuksien turvaaminen on jokaisen tehtävä ja ettei kenenkään tarvitsisi jäädä yksin. Toiminnan tavoitteen voi tiivistää lapsien, nuorten ja lapsiperheiden monimuotoiseksi tukemiseksi.

MLL Juupajoen juhlavuonna tapahtuu: 

Aktiivisena toimijana MLL on myös mahdollistaja ja yhteistyökumppani. Esimerkiksi kunnan vauvajuhlaan MLL lahjoitti esiintyjän, elokuussa tulevaa kunnan 110 -vuotistapahtumaa MLL tukee osallistumalla nuoria kiinnostavan esiintyjän hankintaan ja joulun alla MLL tukee lahjakorteilla paikallisia lapsiperheitä.  Otahan seurantaan Instagramissa @mll_juupajoki ja Facebookissa @Juupajoen MLL sekä @Perhetupa Metsätähti

8. Auringonnousu Kopsamolla pienten lasten koululla 

Maaliskuisen pakkasaamun juupajokelaisena ilon aiheena esittelyssä tänään upea talvinäkymä pienten lasten koululta Kopsamolta. Inspiraationa toive ”voisiko @juupajokelainen tilillä esitellä auringonnousun pienten lasten koululta”. 

Voiko ihanampaa oppimismiljöötä eskareille ja eka-tokaluokkalaisille ollakaan! Pienten lasten koululla tällaisiin maastoihin pääsee liikkumaan kirjaimellisesti ihan koulurakennuksen nurkalta, ja mitä upeimmat maisemat näkyvät myös oman luokan ikkunasta! 

Salokunta-Kopsamo-Sahrajärvi kulttuurimaisema-alue tarjoilee kumpuilevilla maastoillaan silmänruokaa kaikkina vuodenaikoina, ja juupajokelaisena ilon ja ylpeyden aiheena valokuvia saattaa siltä alueelta tulla tälle tilille juhlavuonna useampiakin. Mikäli nappaat itse valokuvan, jonka haluat juupajokelaisen juhlavuoden hengessä jakaa Instagramissa, niin tägää siellä tili @juupajokelainen

9. SPR Juupajoen osaston kirppis ja kahvio täytti 10 vuotta – kakkukahvit!

SPR Juupajoen osaston kirpputorilla vietettiin maaliskuussa 2023 10 -vuotissynttäreitä. Niin pitkään on kirpputori, kahvio ja korjausompelupalvelu ollut jo toiminnassa ja ilahduttamassa meitä juupajokelaisia. Kirppis, kahvio ja korjausompelupalvelu avoinna tiistaisin klo 10-15, Kiertotie 5, Korkeakoski.

Synttäreillä kirpparin kahvion täytti iloinen puheensorina ja juhlapöytää koristi upea kakku. Samanlaista iloista puheensorinaa, kuulumisten vaihtoa ja tuttujen tapaamista on tarjolla joka tiistai. SPR:n kirppiksen kahvio on todellinen ilon aihe ja hyvin tärkeä kohtaamispaikka monelle juupajokelaiselle.

Kirpparilta voi tehdä edullisia löytöjä, sillä toiselle turha voi olla toiselle aarre tai tarpeen. Myös edullinen korjausompelupalvelu sopii kirppiksen teemaan, aina ei tarvitse ostaa uutta, kun vanhaa hyvää voi korjata! Mikäli pitää verhoja tai lahkeita lyhentää, ratkennutta taskun reunaa korjata tai vaikkapa vetoketjua uusia, niin ei muuta kuin SPR:n kirppiksen edulliseen korjausompelimoon. Vaikka ei kirppikseltä ostoksia tekisikään niin pelkästään kahvillekin voi poiketa. Hinta ei päätä huimaa, kun kupponen maksaa euron.

SPR Juupajoen osasto on toiminut jo kunnioitettavat 60 vuotta. Yhdistyksen toiminta on aktiivista ja monin eri tavoin meille kuntalaisille näkyvää hyvän tekemistä ja hyvän tekemisen mahdollistamista. Monet aktiviteetit ja keräykset ovat jo perinteiksi muodostuneita. Viimeisimpänä SPR Juupajoki järjesti jälleen hyvän mielen ja hyvää tekevän laskiaistapahtuman Kopsamon koululla.

Jatkuvan kirppis & kahvio -toiminnan lisäksi SPR Juupajoki järjestää paikkakunnalla mm. nälkäpäiväkeräystä, jolloin on myynnissä leipää ja hernesoppaa, vappuna valmistetaan myyntiin munkkeja ja simaa. Kesäisin SPR on ollut mahdollistamassa ikäihmisten virkistyspäivää Setälässä yhdessä Eläkkeensaajien kanssa. Juhannuksena on puolestaan paistettu lettuja Juupakodin asukkaille. SPR Juupajoki on myös yksi niistä yhdistyksistä, jotka pitävät kesällä torikahviovuoron. Myös Lylyn kesälauantaissa yhdistys on tavannut olla mukana. Vastasyntyneille juupajokelaisille SPR lahjoittaa unipusseja. 

10. Juupajoen kirkot 

Juupajoella ja juupajokelaisille erityisiä paikkoja ovat tietysti upeat kirkkomme. Ne ovat erityisiä ilon ja merkityksellisten hetkien mutta myös luopumisen ja muistojen paikkoja. Arkkitehtonisesti ne ovat erikoisia, kauniita ja matkailijoita kiinnostavia kohteita.

Juupajoen kirkko sijaitsee Kopsamolla, entisellä kirkonkylällä keskellä luonnonkaunista kulttuurimaisemaa. Kirkko on rakennettu vuosina 1838-1846 ja se vihittiin käyttöön 1853. Rakennustyyliltään kirkko on omintakeinen, kahdeksankulmainen puukirkko eli niin sanottu “mutterikirkko”. Paanukattoinen kellotapuli valmistui vuonna 1861. Kirkon katto ja seinät maalattiin viime kesänä.

Juupajoen kirkon osoite on Kopsamontie 230, 35540 Juupajoki. Kirkon edessä tien toisella puolella on runsaasti kirkkovieraille varattua pysäköintitilaa. Kirkkoon mahtuu noin 420 kirkkovierasta. Kirkkoon pääsee myös pyörätuolilla ottamalla yhteyttä etukäteen seurakuntamestariin. Juupajoen kirkossa vietetään jumalanpalvelusta lähes joka sunnuntai sekä muina kristillisinä juhlapäivinä. Kirkon varaukset hoidetaan Oriveden seurakunnan kirkkoherranvirastosta.

Pikkukirkolta on lyhyt kävelymatka Juupajoen rotko esteettömälle näköalapaikalle ja laavulle. Huomaathan kuitenkin, että laavulla vierailevat voivat pysäköidä Pikkukirkon pihaan vain liikuntaesteisen pysäköintitunnuksella. Muita laavulla ja näköalapaikalla vierailevia kehotetaan pysäköimään autonsa edellä mainituille pysäköintipaikoille tai rotkon varsinaiselle parkkipaikalle (Koskitie 43).

Juupajoen kappeliseurakunnan työntekijöiden yhteystiedot ja kirkkoihin liittyvää lisätietoa saat osoitteesta www.orivedenseurakunta.fi (siirryt toiseen palveluun). Lähde: www.orivedenseurakunta.fi(siirryt toiseen palveluun)


Lisätietoja