Laulu koti-ikävästä
Juupajoen kunta järjestää elokuvaillan Juupajoen vapaa-aikatalolla tiistaina 23.5.2023. Elokuvailta alkaa klo 18.00 vapaa-aikakoordinaattorin lyhyellä introlla elokuvan aiheeseen. Elokuvan kesto 1 h 30 min, jonka jälkeen on mahdollista jakaa elokuvasta heränneitä ajatuksia. Maksuton tilaisuus.

Dokumenttielokuva Laulu koti-ikävästä kertoo kahdessa maassa – Ruotsissa ja Suomessa – kasvaneesta oululaismuusikosta Kai Latvalehdosta. Keski-ikäinen mies tekee matkan lapsuusmaisemiinsa Göteborgiin eläkeikäisen isänsä Tauno Latvalehdon kanssa. Isä ja poika käyvät automatkan aikana keskustelua elämänsä eri vaiheita muistaen. Elokuvan livetaltiointeina tehty musiikki siivittää tarinan kehittymistä 1970-luvulta nykypäivään.
Monitasoinen tarina peilaa isän ja pojan välistä suhdetta, sekä päähenkilö Kain suhdetta omaan poikaansa Oivaan että hänen suhdettaan isäänsä Taunoon. Lapsuusvuodet Göteborgissa ovat jättäneet mieheen lähtemättömät jäljet, jotka ovat saaneet hänet Suomessa aina tuntemaan ulkopuolisuuden tunnetta. Ruotsissa asuessaan Kai erottui joukosta suomalaisena, Suomessa häntä pidettiin ruotsalaisena. Kain kokemukset Ruotsissa ovat tuttuja sadoille tuhansille suomalaisille, jotka muuttivat Ruotsiin 1960-70-luvuilla.
Ohjaus Mika Ronkainen. Tuotanto: Klaffi (2012)
Lisätietoja:
-
Moona Räty
Vapaa-aikakoordinaattori 040 7746 443 moona.raty@juupajoki.fi