Hyppää sisältöön
koulukeskus.jpg
Copyright 2023 - Juupajoki -logo, linkki etusivulle

Juupajoen kunta myöntää vuosittain tunnustuksen vuoden hyvästä teosta. Tämän vuoden valinnassa määräajassa eli 25.11. mennessä saapui 9 ehdotusta vuoden hyväksi teoksi. Raati, johon kuului kunnanhallituksen jäsenet Jutta Kaarema ja Eveliina Helpiölä sekä vanhus- ja vammaisneuvoston jäsen Pekka Kivimäki, olivat yksimielisiä valitessaan vuoden hyvä teko- palkinnon saajaksi Kaivureiden Lumenveiston SM-kisat ja kisan puuhamiehet Tapio Niemelän ja Jussi Valkeajoen. Palkinnon suuruus on 300€. Kunniamaininta haluttiin tänä vuonna myöntää Juupajoen päiväkodin Metsämuppelit- ryhmälle.

Raadin perustelut: idean isät Tapio Niemelä ja Jussi Valkeajoki joukkoineen ovat tuoneet paikkakuntaa esille positiivisessa hengessä. Kisojen ansiosta paikkakunta on tullut tutuksi ympäri Suomen ja jopa maan rajojen ulkopuolellakin. Tapahtuma kuvastaa hyvin pienen paikkakunnan talkoohenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista. Lisäksi kisojen jälkeen järjestäjät ovat lahjoittaneet polkutraktoreita ja muita leikkivälineitä Juupajoen varhaiskasvatukseen. Tämä ehdotus oli täysin Vuoden hyvä teko- kriteerien mukainen.

Lisäksi raati valitsi 25.11.2022 mennessä tulleiden ehdotusten pohjalta yksimielisesti Vuoden hyvä teko- kunniamaininnan saajaksi vuonna 2022 päiväkodin Metsämuppelit-ryhmän ja sen toiminnan.

Perusteluina valinnalle oli mm. seuraavia seikkoja: lapset saavat ulkoilla kiireettömästi pienessä ryhmässä, puhtaassa metsäilmassa, huikeassa miljöössä, leikkiä mielikuvitusleikkejä, tutustua luontoon ja oppia arvostamaan sitä. Lisäksi ryhmän aikuiset tekevät työtään suurella sydämellä ja ihan aina lasten etu ja hyvinvointi edellä. Perusteluissa huomioitiin myös se, että varhaiskasvatuksen sisällöt on tuotu nerokkaasti luontoon. Palkinnon esittäjä totesi lisäksi: "Voi vain toivoa, että kaikilla lapsilla olisi samanlaiset olot varhaiskasvatuksessa kuin meillä Juupajoella.” Tämäkin ehdotus oli täysin Vuoden hyvä teko- kriteerien mukainen.

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00

1

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

3

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00