Hyppää sisältöön
koulukeskus.jpg
Copyright 2022 - Juupajoki -logo, linkki etusivulle

Kausi-influenssarokotusten sekä koronarokotusten tehosteannosten antaminen aloitetaan Mänttä-Vilppulassa ja Juupajoella lokakuun lopussa. Rokotukset on mahdollista saada vain ajanvarauksella, joka aukeaa 12.10.2022. Rokotteet annetaan pääsääntöisesti yhtä aikaa saman käynnin yhteydessä marras-joulukuussa.

Rokotusaikoja avataan sitä mukaa, kun rokotteita kuntiin saadaan. Pyydämme suosimaan sähköistä ajanvarausta. Alla lisätietoa rokotuksista sekä ajanvarauksesta.

KAUSI-INFLUENSSAROKOTUKSET

Rokote on paras keino suojautua influenssalta ja sen jälkitaudeilta, esimerkiksi keuhkokuumeelta. Rokote on hyvä ottaa joka syksy, sillä sen teho kestää noin vuoden ja influenssavirus muuntuu jatkuvasti. Ottamalla influenssarokotteen suojaat myös läheisiäsi. Influenssavirus ei pääse leviämään, kun riittävän moni on rokotettu. Influenssarokote vähentää influenssasta johtuvia kuolemia sekä sairaala- ja laitoshoitoja.

Influenssarokotteen saavat maksutta ne, joiden terveydelle influenssa aiheuttaa oleellisen uhan tai joiden terveydelle rokotuksesta on merkittävää hyötyä. Tällaisia riskiryhmiä ovat

  • Sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö
  • raskaana olevat naiset
  • alle 7-vuotiaat
  • kaikki 65 vuotta täyttäneet
  • sairautensa tai hoitonsa vuoksi riskiryhmiin kuuluvat
  • vakavalle influenssalle erityisen alttiiden lähipiiri
  • varusmiespalveluksen aloittavat

Rokotukset aloitetaan vakavalle influenssalle erityisen alttiista henkilöistä sekä heitä hoitavasta sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöstä. Sen jälkeen rokotusta tarjotaan muille riskiryhmille.

Jos et kuulu riskiryhmään, mutta haluat suojautua influenssaa vastaan, voit hankkia rokotteen itse. Reseptin saat helposti Pihlajalinnan terveyssovelluksen chatin kautta. Terveyssovellus palvelee kunta-asiakkaita terveyskeskuksen aukioloaikojen mukaisesti, katso ohje tästä. Reseptin saatuasi hae rokote apteekista ja varaa rokotusaika verkosta.

Kauden 2022–2023 influenssarokote
Influenssakaudella 2022–2023 rokotusohjelmassa tarjotaan

  • pistettävää VaxigripTetra-rokotetta kaikille ikäryhmille
  • FluenzTetra-nenäsumuterokotetta 2–6-vuotiaille

Mitä haittoja influenssarokotteesta voi olla?
Kaikilla rokotteilla voi olla haittavaikutuksia, mutta ne ovat yleensä ohimeneviä ja niitä esiintyy vain pienellä osalla rokotetuista. Pistettävän influenssarokotteen jälkeen rokotuskohta saattaa punoittaa ja aristaa. Nenäsumuterokotteen jälkeen nenä voi olla tukkoinen ja nuhainen. Jos rokotettava saa influenssatartunnan ennen kuin suoja on syntynyt, hän voi sairastua influenssaan. Haittaa rokotuksesta ei tällöinkään ole, tavallista vaikeampaa tautia ei ole odotettavissa.

KORONAROKOTUKSET

Kaikkia koronarokotuksia annetaan ajanvarauksella terveysasemilla.

Rokoteannokset 1–2

  • Ensimmäisiä ja toisia koronarokotuksia annetaan edelleen kaikille yli 5-vuotiaille. Näihin ajanvaraukset sähköpostilla Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Rokoteannokset 3-5

  • Kolmansia rokoteannoksia annetaan 18 vuotta täyttäneille sekä riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille. 18–59-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään 4 kuukautta. 60 vuotta täyttäneille ja 18 vuotta täyttäneille riskiryhmiin kuuluville kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään 3 kuukautta.
  • Neljänsiä rokoteannoksia annetaan kaikille 60 -vuotta täyttäneille sekä 18–vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville. Neljäs rokoteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta. Ketkä kuuluvat vakavan COVID-19-taudin riskiryhmiin? – THL
  • Viidennen tehosteannoksen saa aikaisintaan 3 kuukauden kuluttua edellisestä rokotteesta kaikki
    o 65 -vuotta täyttäneet ja riskiryhmiin kuuluvat.
    o 18 vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville
    Vakavan koronavirustaudin riskiryhmät
    o voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille.
    Mitä tarkoittaa voimakkaasti heikentynyt immuunipuolustus?

Syystalven 2022 tehosteannoksen (5.rokoteannos) kohderyhmien osalta ei enää lasketa, kuinka monta rokotetta henkilö on aiemmin saanut tai kuinka monta kertaa hän on mahdollisesti sairastanut koronan. Tehosterokotteen voi antaa, kun edellisestä rokotuksesta tai taudin sairastamisesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.

Tehosterokotteilla tarkoitetaan perusrokotesarjan ja sairastettujen tautien lisäksi annettavia rokoteannoksia, jotka ylläpitävät suojaa vakavaa tautia ja kuolemia vastaan. Lisäksi tehosteannoksena ensisijaisesti annettavat varianttiräätälöidyt rokotteet laajentavat suojan immunologista pohjaa virusmuunnoksien aiheuttamaa vakavaa tautia vastaan. Kyse on kohdistetusta tehosterokottamisesta.

Jos syystalven 2022 tehosteannoksen kohderyhmään kuuluva henkilö ei ole saanut hänelle aiemmin suositeltua neljättä annosta sairastetut taudit mukaan lukien, on hänen mahdollista ottaa se ennen syystalven tehosteannoskierroksen alkamista. Voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille on suositeltu aiemmin viidettä rokoteannosta.

Tehosterokotteen ottamista ei suositella heti syksyn alussa. Rokotteet annetaan pääsääntöisesti yhtä aikaa influenssarokotuksen kanssa marras-joulukuussa. Pitkäaikaissairauksien vuoksi riskiryhmiin kuuluvat ja ikänsä takia vakavan taudin riskiin kuuluvat yli 65-vuotiaat ovat myös influenssarokotteiden kohderyhmää.

Syystalven tehosteannosta ei suositella kaikille, koska alle 65-vuotiaille perusterveille aiemmin suositellut rokoteannokset antavat yhä erinomaisen suojan vakavaa tautia vastaan. Heillä sairastettu tauti vastaa myös jatkossa rokoteannosta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei toistaiseksi suosittele myöskään perusterveille sote ammattilaisille syystalven koronarokotusten tehosteannoksia. Perusterveiden rokotettujen työikäisten aikuisten riski parhaillaan kiertävien omikronvirusten aiheuttamalle vakavalle koronataudille on erittäin pieni. Jos sote työntekijä kuuluu ikänsä tai perussairauksiensa vuoksi syystalven tehosteannoksen kohderyhmään, hänelle suositellaan rokotusta. Kun henkilö on saanut syystalven tehosteannoksen, ei hänelle toistaiseksi suositella enempää annoksia.

Lisätietoja: THL-Koronan tehosterokotukset syystalvella 2022

AJANVARAUS

Influenssarokotus ja koronarokotus on mahdollista saada vain ajanvarauksella. Rokotusaikoja avataan sitä mukaa, kun rokotteita kuntaan saadaan. Pyydämme suosimaan verkkoajanvarausta, autathan tarvittaessa myös ikääntyneitä läheisiäsi.

Influenssarokotus ja koronarokotuksen tehosteannos annetaan pääsääntöisesti yhtä aikaa/saman käynnin yhteydessä marras-joulukuussa, huomioithan tämän aikaa varatessasi. Ajanvaraus ruuhkien välttämiseksi aikoja annetaan ikäryhmittäin vanhemmasta nuorempaan. Ajanvaraus aloitetaan yli 80 -vuotiaista.

Influenssarokotukset

• Influenssarokotus terveysasemilla
Ajanvarausnumeron ruuhkautumisen välttämiseksi pyydämme suosimaan verkkoajanvarausta. Sähköiseen ajanvaraukseen pääset TÄSTÄ

Ajan voi varata myös sähköpostitse osoitteesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puhelimitse p. 044 371 9000 (arkisin klo 9-12). Ajanvarausnumero voi olla alkuun ruuhkainen puhelujen määrästä riippuen. Huomioithan, että influenssarokotukseen varatulla ajalla ei ole mahdollista hoitaa muita asioita.

• Influenssarokotus äitiys- ja lastenneuvoloissa, raskaana olevat ja alle 7-vuotiaat lapset
Influenssarokotus on mahdollista ottaa normaalin neuvolakäynnin yhteydessä. Jos toivot käynnin yhteydessä rokotusta useammalle henkilölle, ota yhteys neuvolan terveydenhoitajaan etukäteen, löydät yhteystiedot täältä.

• Influenssarokotus kotihoidon/omaishoidon asiakkaille ja hoivakodeissa asuville
Jos olet kotihoidon tai omaishoidon asiakas, etkä pääse kulkemaan rokotuspisteelle, saat influenssarokotuksen näiden palvelujesi yhteydessä. Samassa taloudessa asuvat ilmaiseen rokotukseen oikeutetut henkilöt voidaan rokottaa kotikäynnin yhteydessä STM:n lähipiirin rokotuksia koskevan asetuksen mukaan. Hoivakotiasukkaat saavat rokotteen hoivakodissa.

Koronarokotukset

• Ajat koronarokotusten 1. ja 2. annoksille varataan sähköpostitse osoitteesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

• Ajat koronarokotusten tehosteannoksille (annokset 3-5) ovat varattavissa verkkoajanvarauksesta, pääset sinne TÄSTÄ

Ajan voi varata myös Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puhelimitse p. 044 371 9000 (arkisin klo 9-12).

Yhteydenottopyynnöt ja muut sekä influenssa- että koronarokotuksia koskevat kyselyt pyydämme lähettämään sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Turvallinen rokotus kaikille
Tulethan rokotukseen ainoastaan terveenä. Saavu rokotuspaikalle vasta mahdollisimman lähellä rokotusaikaasi, etteivät odotustilat ruuhkautuisi. Huolehdi hyvästä käsihygieniasta. Ota Kela-korttisi valmiiksi esille. Rokotustilannetta varten kannattaa pukeutua niin, että olkavarsi on helppo paljastaa.

 

Mäntänvuoren Terveyden alkuperäisen tiedotteen löydät täältä.

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00

1

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

3

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00