Hyppää sisältöön
mustikanraakileet.jpg
Copyright 2022 - Juupajoki -logo, linkki etusivulle

Ajan neljännelle koronarokotukselle voivat nyt varata kaikki 60-vuotta täyttäneet ja tätä vanhemmat. Neljänsiä koronarokotuksia suositellaan myös 18–vuotta täyttäneille lääketieteellisiin riskiryhmiin kuuluville. Kaikkia koronarokotuksia annetaan edelleen ajanvarauksella.

Neljäs rokoteannos voidaan antaa, kun kolmannesta annoksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta. Sairastettu koronatauti vastaa yhtä rokoteannosta. Jos on saanut kolme rokoteannosta ja sairastanut koronan, ei tarvitse nyt tehosteannosta.

Ketkä kuuluvat vakavan COVID-19-taudin riskiryhmiin? - THL

Neljänsistä koronarokoteannoksista tarkemmin tästä linkistä: Neljäs koronarokoteannos – THL

THL suosittelee voimakkaasti immuunipuutteisille yli 12-vuotiaille viidettä koronarokoteannosta. Voimakkaasti immuunipuutteisilla henkilöillä on joko synnynnäinen immuunipuutos, immuunivastetta heikentävä sairaus tai immuunivasteeseen vaikuttava lääkitys, joka merkittävästi heikentää vastetta rokotteelle. Tehosteannoksen voi antaa, kun neljännestä annoksesta on kulunut 4–6 kuukautta. Koronavirustartunta vastaa yhtä rokoteannosta myös immuunipuutteisilla henkilöillä, joten taudin sairastanut ja neljä rokoteannosta saanut henkilö ei tarvitse viidettä rokoteannosta tässä vaiheessa. Ajan viidennelle rokoteannokselle voi varata sähköpostitse osoitteesta Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puhelimitse p. 044 371 9000 (arkisin klo 9-12)

Lisätietoa: Voimakkaasti immuunipuutteisten koronarokotukset - THL

Ensimmäinen, toinen ja kolmas rokoteannos
Ensimmäisiä ja toisia koronarokotuksia annetaan edelleen kaikille yli 5-vuotiaille. Toisen rokotteen voi ottaa, kun ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään kuusi viikkoa. Toinen rokoteannos annetaan 6-12 viikon kuluttua ensimmäisestä rokotuksesta. Kolmansia rokoteannoksia annetaan 18 vuotta täyttäneille sekä riskiryhmiin kuuluville 12–17-vuotiaille. 18–59-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään 4 kuukautta. 60 vuotta täyttäneille ja 18 vuotta täyttäneille riskiryhmiin kuuluville kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta rokotuksesta on kulunut vähintään 3 kuukautta.

Rokotusajat ovat varattavissa terveysasemille sähköisen ajanvarauksen kautta, pääset sinne TÄSTÄ

Ajan voi varata myös Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai puhelimitse p. 044 371 9000 (arkisin klo 9-12)

Rokotuksiin liittyvät kysymykset ja tiedustelut pyydämme ensisijaisesti lähettämään sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00

1

juupajoki vaakunaJuupajoen kunta

Koskitie 50
35500 Korkeakoski

3

Kunnanviraston aukioloajat
ma 9.00 - 16.00
ti - pe 9.00 - 15.00